sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Niinhän sitä luuli.

Eilen vielä tuntui siltä, että olisin voittamassa flunssan. Tänään ei tosiaankaan tunnu siltä enää. Ei koskaan pitäisi mennä iloitsemaan mistään ennen kuin se on satavarmaa. Taas se nähtiin.

Havahduin tänään muutamaan tekemättömään asiaan, mitkä pitäisi saada tehdyksi aika pian. Partsin tuijalle pitäisi jonkinlainen kylmänsuoja kyhätä laatikon ympärille ja harsoakin pitäisi käydä ostamassa. Jospa jälkimmäisen muistaisi tänään kauppareissulla. Kellarikoppi pitäisi käydä järjestelemässä. Aina siinä käy niin, että ensin järjestelet sen tosi hyvin, sitten muutaman kerran kun viet sinne tavaraa, niin nakkaat ne vaan siitä ovesta ja sitten siellä on taas mukava viettää aikaa sitä järjestellen. Miksi se on niin vaikeaa laittaa ne tavarat suurinpiirtein edes hyvin. Tosin taidan ensi kerralla katsella niitä tavaroita sillä silmällä, että mitkä joutaa kirpparille. Ei kertakaikkiaan voi kahdella ihmisellä olla kellarikopissa noin paljon roinaa, pakkohan niistä osan on olla turhaa. Tosin onhan siellä pari keittiönpöytää, kahvinkeitintä, vedenkeitintä yms. mitkä tuli tuplana kun muutettiin yhteen eikä olla vielä saatu aikaseksi hävittää niitä minnekään. Pitäisi vaan raskia heittää omista nurkista pois. Tai sitten vaan järjestää ne sinne kunnolla :).

Tilasin eilen Absessin uuden levyn. Innolla odotan milloin se on hyppysissä ja pääsee kuuntelemaan. Niin ja uuden Apulannan levyn ilmestymiseenkään ei ole enää kauhean paljoa aikaa! Eikä niiden Tampereen keikkaankaan!

Ei kommentteja: