Jumi.

Tuntuu vaan, että olen monellakin tapaa jumissa. Sellainen jumi, ettei oikein jaksaisi tehdä mitään, niskat on jumissa, flunssa jumittaa minussa... Toisaalta sylettää ihan täysillä, toisaalta taas ei. Mukavan ristiriitaista olisi, jossei palaisi hermot :D.

Taas vaihteeksi siis olen saikulla. Olen NIIN kyllästyny olemaan kipiänä ettei hyvä tosi! Nyt on reilun kuukauden sisään kolmas antibioottikuuri menossa. Poskiontelotulehdus on rakastunut minuun sen verran taas, ettei tahdo lähteä oikein millään, ja houkuttelee sillon tällön vielä korvatulehduksenki kylään. Edes onteloiden punkteeraus ei saanut sitä rakkautta sammumaan, täytyisi varmaan kokeilla uudestaan. Töihinkin on jopa ikävä, vaikkei juuri ominta alaa olekaan nuo hommat. Mutta mieluummin siellä kuin saikulla. Kotona on liikaa aikaa potea ja ajatella sitä josko pään amputointi auttaisi yöunet vievään korvasärkyyn. Ehkä murisen koko viikonlopun tälle taudille ja pelotan sen maanantaihin mennessä pois.

Eilen oli asukaskokous, ja minä olin jo päättänyt, että en ala enää sihteeriksi. Ehkä minun pitäisi opetella joissain tilanteissa pitämään pääni. Niinhän siinä sitten taas kävi, että vuodeksi ainakin on toimikunnan sihteerin nakki minulla. No, ehkä se menee, ja ehkä saan sen ajan riittämään paremmin. Toisaalta onhan tämä mielenkiintoistakin kun oppii uusia asioita aina välillä, täytyy ajatella positiivisesti. Eikä tämä homma nyt koko aikaa kuitenkaan vituta, satunnaisesti vaan. Niinkuin kaikki muukin tässä elämässä...

Jospa sitä sitten positiivisiin asioihin. Täällä sataa toista päivää LUNTA! Ensilumi kyllä satoi tuossa jo reilu viikko sitten, mutta kyllähän sitä lumesta saa aina iloita, eikö? Lumi on ehkä parasta talvessa. Silloin kun muutin tänne etelämmäksi, ihmiset kyselivät että kuinka pahasti kaamosväsymys painoi Lapissa. No eihän se painanut siellä, ensimmäisen kerran elämässäni tunnistin kaamosväsymystä ja -syletystä vasta täällä. Pohjoisessa kun on yleensä talvella lunta, niin siellä ei ole läheskään niin pimiää kuin täällä. Antaisin melkein mitä vaan jos saisin pohjoisen talvet tänne. Tökkii nämä talvet täällä kun maa on mustana ja sitä loskapaskaa vaan on monta kuukautta. Onneksi edes vähän sillon tällön saadaan tuota valkoista höttöä taivaalta.

Nyt menen ottamaan makaronilaatikon uunista ja odottelen avoa kotiin kurssilta. (On taas näitä tyhjänpäiväisiä kursseja joilla halutaan vain ja ainoastaan kaunistella tilastoja.)

Vähän mutta liikaa.

Aikaa lomaan meinaan. Tämä ja ensi viikko vielä pitäisi jaksaa. Ehkä se helpottaa ensi viikolla kun vakiotyöpari palaa lomalta. Ei sillä, on ihan ok ollut tuo kesätyttökin, mutta välillä tuntuu että on ikävä vakkariparia. Ehkä enemmän samoilla suunnilla joissain asioissa ajatukset. No, enpä ehdi kuin viikon nauttia S:n seurasta ja sitten se LOMA! Okei, hikiset kaksi viikkoa vaan, mutta en todellakaan valita, onneksi edes sen verran. Nyt on kyllä ollut todellista pään hajoitusta pari viikkoa töissä, johtuu varmaan siitä että a) nukun edelleen liian vähän ja olen väsyneenä kuin perseelle ammuttu karhu b) toiset työkohteet sylettää ihan älyttömän paljon nykyään c) sitä melkein vaan laskee minuutteja lomaan ja silloinhan se aika menee vielä hitaammin kuin yleensä ja d) kun on niin pirun kuuma ettei jaksaisi edes laiskotella.

Juhannuskin oli ja meni. En oikein noteerannu sitä mitenkään ihmeelliseksi päiväksi taaskaan, pitkä viikonloppu toki oli ja sehän on aina kiva asia. En muista olenko täällä avautunut siitä miksi tympii juhannus, uusi vuosi ja vappu ainakin (olin avautunut, tarkistin. Mutta menköön kertauksena). No lyhyesti siksi etten ymmärrä miksi pitäisi olla kaikilla hauskaa vain siksi kun sattuu kalenteri sanomaan niin. No, juhannus tai ei, viime viikonloppu oli kuitenkin hauska. Avon kanssa lähdettiin het kun torstaina töistä pääsin, Turkuun siskoni luo. To-su välillä tuli grillattua niin paljon että ihme kun mahduin vielä vaatteisiin. Tikkaa heitettiin kädet kipeiksi, krokettitaitojakin hiottiin tai minun tapauksessa paremminkin herätettiin unohduksista. Mukavaa oli, kiitoksia kaikille osallisena olleille.

Muuta suunnitelmaa ei lomaksi vielä ole, kuin rentoutua jossain päin maata luonnon rauhassa. Siitä on hyvä alkaa, vai mitä!
(Kuva joltain viime kesän venereissulta, mutta kertoo sen minkä tiedän varmaksi lomasta. Luontoa ja kahvia.)

Loppuviikon kirous?

Minulla näyttäisi menevän putkeen nämä loppuviikot terveyden kannalta. Viime to-pe olin saikulla mahataudin takia, ja nyt lihasvenähdyksen. Eilen töissä meinasin tulla selälläni rappuset alas, otin kädellä tukea seinästä ja vihlasi aika pirusti kylkeä. Illalla se sitten jostain syystä otti kunnolla itteensä. Aamulla en meinannut saada mitään aikaiseksi kun koko ajan tuntui kuin olisi puukolla kaivettu ja samaa kohtaa poltteli. Töihin kuitenkin raahauduin. Eipä niistä hommista juuri mitään tullut kun joutui vasurilla tekemään, hankalaa oli ja aikaa paloi. Työterveyteen sitten vaan lääkärille näyttämään. Oikean kainalon alta on lihas venähtänyt ja siihen sattuu hengittäessäkin. Tasan yksi asento on, joka on suhteellisen kivuton. Istun tässäkin näpyttelemässä todella oudossa asennossa. Hengittäminenkin sattuu kun rintakehä liikkuu tietysti. Ihmettelen etten telonut ketään, autoa tai itseäni kun huristelin aamupäivän, oli tuo ratin vääntäminen vähän tuskaista. Särkylääkettä ja lepoa oli lääkärin resepti joilla tämä saadaan viikonlopun aikana kuntoon.

Eilen oli ihan paska päivä. Töissä meni ihan ok, mutta sitten iski ihan älytön puutumus ja syletys päälle. Mökötin itsekseni koko illan melkein, vähän piristyin sitten pizzan jälkeen.

Tympii, kun ei sieltä eläinliikkeestä ole kuulunut mitään niiden sammakoiden suhteen. Alkaa nyppimään siihen malliin, että täytynee etsiä niitä elikoita jotain muutakin kautta. Hirveä hinku olisi saada kurnut jo tuonne terraarioon.

Että tämä olisi kunnon syletyspostaus, niin mainittakoon kuinka mulla v*tuttaa ihmiset, jotka jaksaa russuttaa aivan käsittämättömistä asioista. Jos joku kusee sinun muroihin, älä pura sitä kiukuttelemalla minun suuntaan. Ole mies ja kestä elämä.

Viime sunnuntai oli ihan kiva päivä. Lähdettiin avon kanssa Hämeenlinnaan, tykistömuseoon, linnaan ja vankilamuseoon. Minullehan nuo olivat jo vähintään kerran nähtyjä paikkoja, mutta eihän se kertaus pahasta ole. Oli kyllä mukava reissu.



Olihan viime viikossa muutakin positiivista. Ihana tyttö Oulusta riemastutti vierailulla ke-pe. Toivottavasti tämä tapaus tulee opiskelemaan tänne Tampereelle.

Mutta hyvää Runebergin päivää kaikille kuitenkin! Nauttikaa tortuista!

Loisto-olo

Kylläpä on todellinen voittajaolo juuri nyt. Eihän se millään riitä, että on kolmisen viikkoa ollut flunssassa, tokihan siihen pitää saada muuta päälle vielä. Illalla oli maha kipeä ja huono olo, yöllä kahden aikaan sitten heräsin kun mahaan sattui niin paljon. Aamu onkin sitten mennyt vessan puolella Arabialaista halaten. Kasiksi pitäisi mennä hakeen saikkua. Pomokin tuossa aamusta jo soitteli, oli tyytyväinen kun minäKIN olen kipeänä. Teen toisen likan kanssa parina hommia ja hän on ollut myös flunssassa, eilen sitten ilmoitteli että jää saikulle kun nosti kuumeen. Olisin yksin jotenkin selvinnyt tämän päivän hommista, kiire olisi tullut ja hiki, mutta kuitenkin. Äsken toinen tiimi haki avaimet, kai ne sitten käy tekemässä meidän kohteet. Muutenkin tuli vähän paskaan saumaan, eilen hain kaverin asemalta kun tuli Oulusta tänne pääsykokeisiin. Tuolla hän sohvalla nukkuu autuaan tietämättömänä laattaamisista.

Olen huomannut viime päivinä miettineeni erästä ihmistä vuosien takaa muutamaan otteeseen. Johtuu varmastikin siitä, että näen hänen veljeään ohimennen joka toinen viikko jokainen arkipäivä. Jännä huomata, että minun suhtautuminen on muuttunut, tosin olisin huolissani jos ei olisi. Jossain vaiheessa tuskin toivoin hänelle mitään hyvää, mutta nyt toivon vaan että hänellä ja hänen läheisillä olisi kaikki hyvin ja onnea riittäisi. Eikä enää tule negatiivisia muistoja ensimmäisenä mieleen. Tosin onhan ne huonotkin asiat hyvässä muistissa, muttei päällimmäisenä kuitenkaan.

Jos asettelisi itsensä vaakatasoon hetkeksi aikaa vielä ennen kuin suuntana tk.

Miten sitä huomenna jaksaa?

Nonniin, joulu tuli, oli ja menikin jo. Tänä(kin) vuonna se tuntui taas pitkältä. Johtui jälleen siitä, että meidän perhe vietti jouluaattoa jo muutamia päiviä etukäteen, sunnuntaina. Oli kolmas vuosi peräkkäin, kun meidän aatto ei ole osunut oikealle aatolle. Ei kai se niin tarkkaa ole milloin sitä viettää. Silloin vietetään kun saadaan porukka koolle. Tänä vuonna siskoni miehensä kanssa ja veljeni avovaimonsa kanssa tulivat Turusta lauantaina ja sunnuntaina, ennen kuin lähtivät puoliskojensa koteihin oikeaksi jouluaatoksi. Vanhempanihan asuvat myöskin täällä Tampereella, joten meillä avon kanssa on helppo suihkaista sinne enempiä suunnittelematta. Pöytä notkui jouluruokaa, ja lahjuksiakin saatiin. En uskonut että ihan niin kiltti olisin ollut kuin mitä pakettikasa antoi ymmärtää.
Oikeana jouluaattona sitten kävimme hautausmaalla viemässä ystäväni haudalle ja muualle haudattujen paikalle kynttilöitä illalla. Ihan uskomattoman kaunista siellä oli taas. Anopin haimme töistä ja sitten taas jouluruokaa. Niin, ja lahjat vaihdoimme jälleen.
Joulupäivä ei kyllä mennytkään niin kristillisissä merkeissä, hyvä ystäväni K miehensä kanssa tuli viihdyttämään meitä, ilta meni mm. punaviinin, suomirock-trivian ja lahjaksi saadun Guitar Heron parissa.
Tapanina sitten vielä avon isän luo syömään vielä kerran jouluruokaa. Tässä vaiheessa totesin kyllä että ei enää lanttulaatikkoa ennen ensi joulua. Hyväähän kaikki jouluruoat on, mutta raja se on niilläkin. Tapanin aamuna varattiin Helsingistä hotellihuone kahdeksi yöksi. Parina edeltävänä päivänä olin väläytellyt ehdotusta pienestä lomasta. Halutti vaan päästä vähäksi aikaa pois totutusta arjesta ja jotenkin tuntui että halusi lomailla kaikesta hössötyksestä. Avon isän luota suuntasimmekin suoraan Helsinkiä kohti. Hotelli oli oikein viihtyisä, pari kilometriä rautatieasemalta, viiden minsan köpöttelymatkan päässä metroasemalta. Nautittiin vaan olostamme, siitä ettei puhelimet soineet ja siitä ettei koko ajan tarvinnut miettiä minne ja mitä seuraavaksi. Perjantaina ei kyllä tehtykään mitään, hotellillekin tultiin vasta joskus seiskan aikaan. Lauantaina mätimme mahat täyteen aamupalalla, sitten hetki lepoa ja nokka kohti Korkeasaarta. Viimeksi olen käynyt siellä varmaan vuonna 86, avo ei kertaakaan aiemmin. Monta tuntia siellä meni kaikkea ihmetellessä, ja eläimissähän sitä ihmeteltävää on.

Mietin mikä ihme minua niissä muurahaisissa kammottaa. Siellä oli yhdessä terraariossa lehdenleikkaajamuurahaisia, enkä voinut edes kunnolla katsoa niitä. Seisoin kahden metrin päässä lasissa, ja heti kun näin liikettä kasvin varrella, alkoi huokailuttamaan, tuli kylmiä väreitä ja melkeinpä fyysisesti huono olo. En ymmärrä mikä niissä muurahaisissa on, mutta ne vaan on jotain ihan järkyttävää. Hyi olkoon! Korkeasaaren jälkeen takaisin keskustaan, kauppahallissa käväistiin ja käveleskeltiin hiukan lisää. Hotellilla käytiin kääntymässä sen verran että lämpimään suihkuun pääsimme molemmat (ei ollu mikään lämpimin olo siellä Korkeasaaressa). Ruokapaikan valinta osui tällä kertaa venäläiseen ravintolaan. Voin sanoa että ei yhtään huonompi valinta ollut. Jotenkin alkanut vähän kyllästyttämään tuo perinteinen pihvilinja. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja sitä oli riittävästi.
Tänään aamupalan ja huoneen luovuttamisen jälkeen päätimme vielä käväistä Kansallismuseossa. No, ei kai tuon kokoisessa paikassa käyntiä voi käväisyksi sanoa, sen verran siellä aikaa vierähtää. Paljon oli nähtävää ja olisi sitä aikaa voinut saada siellä enemmänkin kulumaan, mutta onpahan hyvä syy mennä uudelleen joskus vielä.
Kotiin ei ehditty ihan valoisan aikana, mutta sehän nyt oli tietokin ettei sitä ehdi jos jossain meinasi poiketa matkalla.

Ei kyllä juurikaan huvittaisi mennä huomenna töihin. Onneksi on taas vajaa viikko... Ehkä sitä ajattelemalla jaksaa muutaman päivän, ja sitten taas perjantain sillä, että sitten onkin jo viikonloppu taas. On vaan nyt kyllä sellainen blaah-olo. No, kyllä se siitä menee kun huomenna pääsee sinne töihin ja heittää aivot narikkaan ja tekee vaan ne hommansa mitään ajattelematta. Hoh, kuulostinpas tosi innostuneelta työstäni, kai sen huomaa että tämä on juuri sitä hommaa mitä olen aina halunnut tehdä! Kai tätäkin taas hetken tekee kun ei se kotona makaaminenkaan niin hääppöistä ole, ja kun oman alan hommia on käytännössä mahdoton löytää tässä tilanteessa.

Kotona taas

Koti on siitä kiva paikka, että sinne on kuitenkin mukava palata. Tosin on sieltä mukava päästä välillä poiskin, en minä sitä kiellä.

Perjantaina lähdettiin Turkuun, moikkaamaan mun siskoa, veljeä sekä heidän puoliskoitaan. Mennessä koukattiin Raision Ikean kautta. Oli ihmeen helppo koukkaus hermojen kannalta. Ei ollut liikaa porukkaa ja se on pelkästään hyvä asia. Ei vaan meinattu oikein löytää mitään kivaa (viimeisiä lahjoja etsittiin), siihen meinas louhahtaa hermo vaan jossain vaiheessa. Mutta löydettiin sitten viimein kuitenkin. Ilta kului näissä merkeissä aika pitkälle:
En voittanut, mutta en tippunut ensimmäisenä. Lauantaina käytiin veljeni luona ihastelemassa heitä (ovat liittyneet perheeseen viime reissun jälkeen):
Sitten suuntasimme Vanhalle Suurtorille joulumarkkinoille. Eipä sieltä juuri mitään ihmeellistä löytynyt, savusiikaa ja jotain kovia vanhanaikaisia karkkeja vähän. Ilta sitten menikin pokeriturnauksen ja Buzz-visailun merkeissä. Tänään lähdettiin ajoissa ajelemaan takaisin Tamperetta kohti. Matkalla poikettiin ostoksilla Nuutajärvellä.
Ei kyllä yhtään nappaisi mennä huomenna töihin. No, onneksi se syletys sitten menee vähän ohi kun sinne pääsee, tekee vaan hommansa ja ajattelee jotain ihan muuta kuin sitä työtä. Ei sillä, ei tuo paskin homma ole mitä olen tehnyt, mutta toisinaan vaan tympii. Tosin enhän minä tiedä tympiikö huomenna, mutta nyt ainakin ajatuskin arkeen paluusta.

Melkein jaksais

Ei kyllä yhtään juuri kiinnostais mennä töihin. Onneksi sentään on perjantai. Toisaalta on siinä mielessä kiva mennä, että tietää jo mitä tekee tänään, jopa saanu koko viikon tehdä samaa paikkaa ilman mitään sähellystä. Pahaa pelkään että ensi viikko ei enää jatku samaan malliin, vaan joudun ravaamaan paikoista toisiin. Ihmettelen oikein miten mun hermo on kestäny noita lapsia tuolla (ala-asteella siis olen ollut tämän viikon), onneksi ne on vaan osan päivää jaloissa pyörimässä. Sitten kun ne lähtee koteihinsa ja siirryn ala-/kellarikerrokseen, säikyn kaikkia ääniä mitä ei normaalisti siinä metelissä edes huomaa. Yks mikä varmaan eniten ärsyttää tän viikon hommassa, on työajat, 11-18.30. Tokihan työkohde on vielä toisella puolen Tamperetta, että varmasti joudun lähtemään ajelemaan jo heti kympin jälkeen, ja sitten illalla kun käväsen pikasesti kaupassa, kello onkin äkkiä melkein kasi ennen kuin olen kotona. Eipähän ole minkäänlaista ongelmaa vapaa-ajan vieton suhteen. Jospa tänään tekisi vähän rivakammin hommat, voisi ehtiä aikaisemmin kotiin. Avokin vaihtoi aamuvuoroon tänään, ois aika jees ehtiä vaikka yhessä kauppaan ja tehä jotain muuta kivaa.

Miten minut taas yllätti tuo kalenteri! Olin suunnitellut kaikenlaista (joululahjashoppailua, teatterilippujen hakemista yms.) kovasti, sitten yhtäkkiä tajusin että eihän niistä mitään tule ku on itsenäisyyspäivä. Ei vaan aina pysty hahmottamaan :D. No, ei kai siinä auta kuin siirtää shoppailut sunnuntaille ja lippujen haku ens viikolle. Saa nähdä miten toteutuu tuo minun päätös joululahjojen ostamisesta. Niin usein se jää sinne aaton aattoon, että päätin tänä vuonna hankkivani ne ajoissa. Osa on jo hankittu, vaikeimmat tietty vielä jäljellä. Kai se pitää raahata ittensä ostohysteriahelvettiin (lue Ideapark) kun ei millään jaksaisi laukkoa eri puolilla kaupunkia tuolla loskapaskassa. Täytyy vaan toivoa ettei siellä ole puolta maakuntaa yhtä aikaa, sitten ei kyllä kestä hermo millään.

Ahistaa kun kello on noin paljon. Kai se pitää alkaa kampaamaan naamaa, tosin tuon palkkalaskelman avaan kyllä ensin, ehkä se motivoi edes vähän taas lähtemään.

Ai niin, pitää muistaa ottaa autoon joku levy mukaan. Voitin Radio957:lta "Melkein vieraissa- Nimemme on Dingo"-levyn ja olen pari päivää sitä kuunnellut autossa, nyt alkaa riittämään. Aina noissa tribuuttilevyissä on sama vika, joitain biisejä kun kukaan ei pysty tekemään paremmin kuin alkuperäisesittäjä. Varsinkaan jos musiikin tyylilaji mennään muuttamaan ihan täysin. Kuunnelkaa itse tuo levy, niin tiedätte mitä tarkoitan...

Aamukaffetta

Tajusin tuossa hetki sitten, että mulla on ollut ikävä näitä aamuisia kahvihetkiä tässä tietokoneen äärellä aamutv:n uutisten kuuluessa taustalla. Kummallista, että tällaisella yöihmisellä on voinut olla tällaista ikävä. Kaikesta sitä joutuu luopumaan kun töihin menee.

Töissä on periaatteessa mennyt ihan ok. Vähän on toisaalta tympinyt kun päivässä tulee ajeltua 80-100 kilometriä paikoista toisiin. Ei mulla mitään sitä vastaan ole, että paikkoja joissa täytyy käydä on noin monta, mutta kun ne ovat niin hajallaan ympäri kaupunkia ja naapuripitäjää. No, tänään menenkin sitten vaan yhteen paikkaan katselemaan mitä siellä pitää tehdä kun sieltä vakkari on lomalla ens viikon ja mun pitäisi tuurata. Huominen menee siellä kans. Siinä mielessä ihan mukavaa myös, että tänään soi kello vasta viideltä (koska vein avon kuuteen töihin) eikä neljältä niinkuin normaalisti on viime aikoina soinut. Ja tässähän ehtii tehdä kotihommiakin vähän ennen kuin pitää lähteä suhaamaan tuonne itäpuolelle. Tästäkin viikosta tulee lyhyt työviikko, kuten viime viikostakin. Viime pe olin kipee, ihan kiva kun olen ollut tuolla niin vähän aikaa töissä, että meni palkattomaksi saikkupäiväksi. Ja tän viikon pe tulee palkattomaksi kans, kun on aamupäivästä hautajaisiin meno.

Pitääkin muistaa soittaa tänään liittoon. Kyllä ois helpompi tuossa mielessä jatkaa vaan kotona makaamista. Aloitin siis työt 12 päivä ja vaihdoin liittoa. Uuden liiton jäsenyys alkoi 18. päivä ja nyt tuli palkka kolmelta päivältä. Niistä ei ole mennyt liiton maksuja, täytyy maksaa itse, ja sitten vielä viimeiset liiton rahat on jumissa kun olen odotellut palkkatodistusta. Hyvällä tuurilla seuraavastakin tilistä joudun itse maksamaan toiselle liitolle parin päivän palkan. Miksi nämä jutut ei mene koskaan silleen sujuvasti, ilman mitään ylimääräisiä sähellyksiä? Sylettää tällainen.

Kehtaako jo tähän aikaan laittaa tiskikoneen päälle? Kyllä kai sitä jo nyt, tunti sitten mietin samaa ja siitähän on niin kauan jo aikaa että kyllä nyt voi.

Illan odotusta ja muuta

Hirveesti ois hommaa vielä täällä kotona ennen iltaa. Vanha kaveriporukka ja vähän ekstroja kokoontuu tänään syöpöttelyn ja juopottelun merkeissä. Eipä hiukka kivaa, siitä on niin kauan aikaa kun olen osan tästä porukasta viimeksi nähnyt! Ja ei niitä muitakaan voi liian usein nähdä :). Pitäisi tässä sitä ennen saada makaroonilaatikko pyöräytettyä, siivoiltua ja ja ja... Tässä sitä vaan istun silti. Tosin minähän tarvitsen sen kiireen että saan mitään tehtyä.

Minä en oikein tiedä pitäisikö minun avautua tyhmistä ihmisistä. Siinä käy helposti niin, että alkaa sylettämään taas. Otan silti riskin.
Tässä meidän lähistöllä asuu tyhmiä ihmisiä. Ne on jatkuvasti (useamman kerran viikossa) oven takana pummaamassa rahaa ja milloin mitäkin. Eivät ymmärrä ettei meillä kiinnosta elättää niitä vaikka kuinka nihkeästi yritetään vastailla lainapyyntöihin. Ei sillä, kyllä minä yleensä lainaan rahaa kavereille jos on mahdollista, ja jos he tosiaan maksavat takaisin silloin kun lupaavat. Mutta a) en menisi näitä ihmisiä heti luokittelemaan kavereiksi ja b) kun niinä kertoina joina ollaan lainattu, rahat on tullu takaisin monta viikkoa luvattua aikaa myöhemmin. Sitten näillä on pokkaa tulla kysymään autoa lainaan, vaikka me ei lainailla edes rahaa. Miksi ihmeessä me haluttaisi lainata niille auto, varsinkin kun tiedetään että se saatetaan saman illan sijasta sitten palauttaa kuukauden päästä?? Minä en ymmärrä oikeasti miten voi olla krooninen rahapula niin paha, että tullaan lainaamaan rahaa sillä verukkeella että lapsille pitää saada ruokaa, jos samaan aikaan on varaa käydä hakemassa rotukoiran pentu ja pitää kahta autoa, toista vielä sellaisella paikalla että pyyhkijöiden alla on nippu sakkolappuja. Ja maksaa jokapäiväiset bussimatkat kertalipulla kun se nyt vaan maksaa kahdessa viikossa enemmän kuin kuukauden työmatkalippu. Kannattaisiko ehkä miettiä rahankäyttöä uudestaan jos joka toinen päivä joutuu käydä lainaamassa puurorahoja, laittaa menot tärkeysjärjestykseen? Ai niin, ja sitten kun tämä rotupiski pureskelee puhelimen laturin, niin mitä silloin käydään lainaamassa? Veikkaan että kaikki normi-ihmiset tulisi kysymään että oisko ylimääräistä laturia. Mitä tekee tyhmä ihminen? Totta kai tulee kysymään että oisko teillä ylimääräistä puhelinta. Tätä jupinaa voisin jatkaa ties kuinka pitkään, mutta en jaksa enää pilata päivääni syletyksen keräämisellä.

On ollut tämä Kuutio tehokuuntelussa. Siinä mielessä eroaa edeltäjästään EVOEI:sta että tämä aukeaa minulle huomattavasti nopeampaa kuin EVOEI. Muutama biisi on aivan helmiä (freestylemeikit, ravistettava ennen käyttöä ja kuution palaset)! Loputkin on kyllä ihan ok:n yläpuolella. Osassa biiseissä on niin mukavaa rytyytystä, että vanhakin innostuu kunnolla. Turha kai tässä on alkaa koko levyä selostamaan, parempi kun jokainen kuuntelee itse :).

Olen yllättänyt itseänikin tänä vuonna. Ne joulukortit on jo aikaa sitten askarreltu, ja nyt on joululahjaostoksetkin kalenteriin nähden ihan loistavassa mallissa. Eilen löytyi yksi lahja ja tuolla kaapeissa odottaa muutama juttu jotka ovat osa jotain lahjaa. Ei ole vuosikausiin ollut näin hyvää tilannetta. Mutta kyllä minä silti varmaan aatonaattona juoksen paniikki kannoilla kaupoissa. Pahoin pelkään että näin siinä käy joka joulu.

Voiton puolella.

Minä vs. flunssa-taistelussa saatan olla voiton puolella. On aika reippaasti parempi olo kuin muutamana viime päivänä. Mutta en kuitenkaan innostu vielä, sen verran kokemusta flunssailusta, että ei pidä tosiaankaan iloita ennen kuin on enemmän kuin satavarma että se on ohi. Saa nähdä miten avon flunssan käy, hänellä oli jo hyvähkö olo ja lähti tänään koskelle kalaan. Ja huomenna pitäis mennä nostamaan vene (ensinnä ylös pohjasta laiturin vierestä ja varmaan melko pian sitten kokonaan maihin). Toivottavasti ei nyt tule sitten uudestaan kipeäksi.

Mistähän saisi kärsivällisyyttä lisää? Ainahan mun kärsivällisyys on ollut aika heikkoa joissain asioissa, toisissa asioissa jopa luokattoman huono. Tänään meinasi kilahtaa oikein kunnolla kiinni tiettyjen nettisivujen ponnahdusmainoksien kanssa. Tiedättekö, niiden juuri jotka ponnahtelee peittämään koko helvetin ruudun joka toisen lauseen kohdalla. Ei kestä tällaisina päivinä tämän ihmisen hermo niitä. Ei kyllä meinaa kestää minään muunakaan päivänä.

Sitä paitsi täällä kämpässä haisee ihan itänaapurille. Teen nimittäin kaalipataa. No, kaitpa tätä hajua kestää kun kerran tietää kuinka hyvää ruokaa sieltä on tulossa.

Tuosta kärsivällisyydestä vielä... En millään malttaisi odottaa että saan ensimmäisen postcrossing-kortin. Numerot 9 ja 10 odottelee postilaatikkoon pääsyä tuossa olohuoneen pöydällä ja olisi se kiva saadakin sieltä jo jotain. Tiedän, että eihän tässä ole kauaa edes mennyt, mutta kun tahtoo hetiheti.

Jotain positiivistä sentään tähän päivään: satoi räntää! Niin no, olisihan se lumi ollut mukavampi, mutta kyllä räntäki on ihan jees näin syksyllä. Kunhan sitten sitä ei tammikuussa tule. Toisaalta odotan lunta ihan innolla, toisaalta toivon että ei ihan hetkeen tulisi, pitäisi nimittäin käydä suppilovahveroita poimimassa vielä jahka tämä flunssa on vähän paremmin ohi.

Pitäisiköhän muuttaa maalle?

Kyllä varmaan. Mutta kenen? Minun, joka ei kestä kolmatta yötä putkeen vatipääbileiden ääniä naapurista, vai sen naapurin joka ei ymmärrä että rapun kahdeksassa muussa kämpässä joku voisi haluta nukkua arkiyönä? Tuosta naapurista on tässä vähän ajan sisään tehty pari häiriöntuottamisilmoitusta ja vahva veikkaus, että tänään kiertää lappu taas, ei muuta kuin nimeä alle. Minä en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät ota sen vertaa naapureitaan huomioon, että edes vähän hillitsisivät musiikin luukutusta, rappukäytävässä huutamista, tavaroiden paiskomista, huutamista keskellä yötä. Kyllä minä sen sulatan, että viikonloppuisin on bileitä silloin tällöin, mutta kun tuolta kämpästä ei oo bileitten ääniä kuulunut vielä kertaakaan viikonloppuisin, aina arkisin. Sylettää ehkä ihan huolella. Jos ensi yönä en saa nukuttua kunnolla, voi palaa ihan kunnolla kiinni. Eilen oli pahin päänsärky puoleen vuoteen, niskat jumissa ja kaksi puoliksi nukuttua yötä takana. Tänään voi mennä myös särkylääkettä samaan vaivaan. Varmasti tämä kahvin juominen auttaa hirveästi tuohon päänsärkyyn, neljäs mukillinen menossa tälle aamulle. Kolmen aikoihin nukahdin viimein möykästä huolimatta ja viiden aikaan soi kello, avolla aamuvuoro. Enhän sitten tietenkään enää puoli kuuden jälkeen unta saanut, ihmekö tuo jos tekee mieli kofeiinia, paljon kofeiinia.

Sylettää jo valmiiksi niin paljon, että ihan sama tässä konkurssissa alkaa imuroimaan (vastenmielisin kotihomma ikinä).

Miten niin tympäsee?

Niin, oon tässä yrittäny ettiä töitä kolmisen kuukautta. Hakemuksia oon naputellu sormet kipeinä ja haastatteluissakin olen juossut. Monta kertaa olen ihmetelly matkan varrella, että jouduinko aikakoneella yhtäkkiä johki 1900-luvun alkuun. Olen kuullut niiiiiiin monta kertaa lauseen: "Me emme palkkaa naisia." Okei, asiahan ois ihan ok, jos oisin hakenu seisaaltaan kusijan paikkaa, mutta kun kyse on koneistushommista. Usein eivät ole sen enempää ees perustelleet miksi eivät palkkaa naisia, osa on sanonut että liian raskasta. Se vaan, kun nykyään joka puljussa on apuvehkeet millä niitä palikoita nostetaan jos ne menee vaikka kymppikilon yli. Huvittavin tapaus oli, kun firmassa missä kappaleiden painot on 8000 kilosta ylöspäin, sanottiin että kappaleet on liian raskaita naisille. Munillaanko ne miehet niitä siellä sitten siirtelee paikasta toiseen? Jakoavain tais olla raskainta mitä ne siä nosteli käsin. Ja kun minä tiedän olevani hyvä koneistushommissa. Tai ainakin moniin tuttuihin jätkiin verrattuna jotka ovat saaneet työpaikan, esim. jomman kumman koulun jälkeen mitä oon käyny, siis koulukaverit. Viimesimmästäkin koulusta pääsi tyyppejä töihin jotka ei vuosi ennen töitten alkamista olleet koskaan ees sorvia nähneetkään. Se tässä vituttaa kun on 4,5 vuotta elämästään opiskellu alaa työpainotteisesti, ja sitten se työpaikan saanti tyssää siihen että on väärät vehkeet jalkovälissä. Välillä sitä ajattelee että nostanpa tästä meteliä, mutta tiiättekö kun ei jaksa. Ei vaan jaksa, kun asian ajatteleminenkin alkaa sylettään niin äärettömästi. Silti jatkan pään seinään hakkaamista ja hakemusten näpyttelyä. Ehkä vielä löytyy se firma missä pomo ei ole jymähtänyt jollekin menneelle aikakaudelle jolloin naiset pysy kotona luolassa ja miehet metsästi mammutteja aroilla.