Uusia kujeita odotellessa...

Se olisi sitten vuosi vaihtunut melkein huomaamatta. En tiedä onko minusta tulossa sitten jotenkin blaah, kun en jaksa innostua lupailemaan mitään mahtavia asioita aina tulevalle uudelle vuodelle, enkä muutenkaan jaksa hehkutella mitään uuden seinäkalenterin korkkaamista. Miksi pitäisi kun kuitenkin seuraavat 12 kuukautta tuskin mullistaa minun maailmaa mitenkään suunnattomasti. Ja jos mullistaa, niin sitten tulee kyllä täytenä yllätyksenä.

Samaa rataa lähti vuosi käyntiin kuin mitä edellisenä totuttiin: antibiootit jälleen kerran poskionteloihin. Uutena asiana se, että lääkäri laittoi mulle lähetteen FESS-leikkaukseen. Sanoi kriteerien täyttyvän ja lähetteen olevan kiinni siitä milloin minulla tulee mitta täyteen noita jatkuvia tulehduksia, totesin että pari kuuria sitten olin jo valmis räjäyttämään ontelot. Helmikuussa pitäisi mennä TT-kuviin ja sitten joskus kesäkuussa ehkä lääkäri ja joskus sitten leikkaus kenties. Ihan mitä vaan kunhan pääsee eroon tuosta mitä tuolta nieluun valuu koko ajan.

Joulua vietimme tällä kertaa Turussa, ensimmäistä kertaa. Siskon luona oltiin isommalla porukalla ja oli ihan mukava ja lepponen joulu. Ei edes ahistanut vaikka oli niin paljon porukkaa kuitenkin pienessä tilassa, enkä louhahtanut kuin ehkä kerran. Pukki ei käynyt, mutta ihan lahjattomiksi ei jääty.

Vuosi vaihtui meidän kohdalla Äänekoskella, aattona mentiin ja seuraavana päivänä pois. Oli ihan mukavaa, tosi hauskaa ja ei niin hauskaa, eli vaihtelevaa. Pienen vihjeen annan kaikille: älkää valvoko 80% vodkan ja kaverin kanssa aamuseiskaan, menkö sitten nukkumaan kun muut herää, yrittäkö nukkua kolmen aikuisen ja kahden lapsen mekkaloidessa pienehkössä mökissä ja sitten tunnin torkkuneena luovuttako ja huomatko ettei hermo kestä yhtään sitä kun ei ole omaa rauhaa edes vessassa. Sitä ei hermo kestä.

Huomenna töihin, toisaalta ei kyllä kiinnosta ollenkaan, mutta toisaalta olen kuitenki ihan innoissani menossa. Olin kuitenkin joulun jälkeen vain maanantaina muutaman tunnin töissä, sitten jäin saikulle yllättäen juuri noiden onteloiden takia, siinä mielessä ehkä tuon innon ymmärtääkin. Ja onhan tuossa taas viikolla yksi päivä vapaata...

Tänään siivoiltiin avon kanssa kaappeja. Kannattaisi tehdä sitä ehkä vähän useammin kuin kerran vuodessa. Tai ehkä kannattaisi olla tunkematta kaikkia rojuja vaan kaappiin piiloon, sitten sitä luulee että niihin ei mahdu enää mitään kun ne on vaan niin epäjärjestyksessä. Nyt on meinaan tilaa vaikka kuinka, eikä lähtenyt kuin jätesäkillinen tarpeellisena säilöttyä roinaa roskiin. Ja siinä oli vasta makkarin kaapit yms. No, vähän eteisestäkin ja keittiöstä. Ehkä nuo olkkarin hyllyt, kaapit ja laatikot jaksaa vielä käydä joku päivä läpi.

Tuli jotenkin sellanen olo, että ruikutan vaan, enkä jaksa kunnolla innostua oikein mistään. Korjaanpa tämän asian saman tien. Onko ehkä pikkusen parasta tuolla ulkona! Pakkasta! Lunta! Lisää lunta! Tällainen talven pitääkin olla eikä mitään loskapaskaa lokakuusta huhtikuuhun!

Miten sitä huomenna jaksaa?

Nonniin, joulu tuli, oli ja menikin jo. Tänä(kin) vuonna se tuntui taas pitkältä. Johtui jälleen siitä, että meidän perhe vietti jouluaattoa jo muutamia päiviä etukäteen, sunnuntaina. Oli kolmas vuosi peräkkäin, kun meidän aatto ei ole osunut oikealle aatolle. Ei kai se niin tarkkaa ole milloin sitä viettää. Silloin vietetään kun saadaan porukka koolle. Tänä vuonna siskoni miehensä kanssa ja veljeni avovaimonsa kanssa tulivat Turusta lauantaina ja sunnuntaina, ennen kuin lähtivät puoliskojensa koteihin oikeaksi jouluaatoksi. Vanhempanihan asuvat myöskin täällä Tampereella, joten meillä avon kanssa on helppo suihkaista sinne enempiä suunnittelematta. Pöytä notkui jouluruokaa, ja lahjuksiakin saatiin. En uskonut että ihan niin kiltti olisin ollut kuin mitä pakettikasa antoi ymmärtää.
Oikeana jouluaattona sitten kävimme hautausmaalla viemässä ystäväni haudalle ja muualle haudattujen paikalle kynttilöitä illalla. Ihan uskomattoman kaunista siellä oli taas. Anopin haimme töistä ja sitten taas jouluruokaa. Niin, ja lahjat vaihdoimme jälleen.
Joulupäivä ei kyllä mennytkään niin kristillisissä merkeissä, hyvä ystäväni K miehensä kanssa tuli viihdyttämään meitä, ilta meni mm. punaviinin, suomirock-trivian ja lahjaksi saadun Guitar Heron parissa.
Tapanina sitten vielä avon isän luo syömään vielä kerran jouluruokaa. Tässä vaiheessa totesin kyllä että ei enää lanttulaatikkoa ennen ensi joulua. Hyväähän kaikki jouluruoat on, mutta raja se on niilläkin. Tapanin aamuna varattiin Helsingistä hotellihuone kahdeksi yöksi. Parina edeltävänä päivänä olin väläytellyt ehdotusta pienestä lomasta. Halutti vaan päästä vähäksi aikaa pois totutusta arjesta ja jotenkin tuntui että halusi lomailla kaikesta hössötyksestä. Avon isän luota suuntasimmekin suoraan Helsinkiä kohti. Hotelli oli oikein viihtyisä, pari kilometriä rautatieasemalta, viiden minsan köpöttelymatkan päässä metroasemalta. Nautittiin vaan olostamme, siitä ettei puhelimet soineet ja siitä ettei koko ajan tarvinnut miettiä minne ja mitä seuraavaksi. Perjantaina ei kyllä tehtykään mitään, hotellillekin tultiin vasta joskus seiskan aikaan. Lauantaina mätimme mahat täyteen aamupalalla, sitten hetki lepoa ja nokka kohti Korkeasaarta. Viimeksi olen käynyt siellä varmaan vuonna 86, avo ei kertaakaan aiemmin. Monta tuntia siellä meni kaikkea ihmetellessä, ja eläimissähän sitä ihmeteltävää on.

Mietin mikä ihme minua niissä muurahaisissa kammottaa. Siellä oli yhdessä terraariossa lehdenleikkaajamuurahaisia, enkä voinut edes kunnolla katsoa niitä. Seisoin kahden metrin päässä lasissa, ja heti kun näin liikettä kasvin varrella, alkoi huokailuttamaan, tuli kylmiä väreitä ja melkeinpä fyysisesti huono olo. En ymmärrä mikä niissä muurahaisissa on, mutta ne vaan on jotain ihan järkyttävää. Hyi olkoon! Korkeasaaren jälkeen takaisin keskustaan, kauppahallissa käväistiin ja käveleskeltiin hiukan lisää. Hotellilla käytiin kääntymässä sen verran että lämpimään suihkuun pääsimme molemmat (ei ollu mikään lämpimin olo siellä Korkeasaaressa). Ruokapaikan valinta osui tällä kertaa venäläiseen ravintolaan. Voin sanoa että ei yhtään huonompi valinta ollut. Jotenkin alkanut vähän kyllästyttämään tuo perinteinen pihvilinja. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja sitä oli riittävästi.
Tänään aamupalan ja huoneen luovuttamisen jälkeen päätimme vielä käväistä Kansallismuseossa. No, ei kai tuon kokoisessa paikassa käyntiä voi käväisyksi sanoa, sen verran siellä aikaa vierähtää. Paljon oli nähtävää ja olisi sitä aikaa voinut saada siellä enemmänkin kulumaan, mutta onpahan hyvä syy mennä uudelleen joskus vielä.
Kotiin ei ehditty ihan valoisan aikana, mutta sehän nyt oli tietokin ettei sitä ehdi jos jossain meinasi poiketa matkalla.

Ei kyllä juurikaan huvittaisi mennä huomenna töihin. Onneksi on taas vajaa viikko... Ehkä sitä ajattelemalla jaksaa muutaman päivän, ja sitten taas perjantain sillä, että sitten onkin jo viikonloppu taas. On vaan nyt kyllä sellainen blaah-olo. No, kyllä se siitä menee kun huomenna pääsee sinne töihin ja heittää aivot narikkaan ja tekee vaan ne hommansa mitään ajattelematta. Hoh, kuulostinpas tosi innostuneelta työstäni, kai sen huomaa että tämä on juuri sitä hommaa mitä olen aina halunnut tehdä! Kai tätäkin taas hetken tekee kun ei se kotona makaaminenkaan niin hääppöistä ole, ja kun oman alan hommia on käytännössä mahdoton löytää tässä tilanteessa.