torstai 29. maaliskuuta 2012

Valokuvatorstai 240.haaste

Tällä viikolla valokuvatorstaissa oli haasteena punainen.
 Kuvassa on plastexin suihkupullo, varmaankin jostain suloiselta seitkyt-luvulta. Muistan pullon hyvin jo lapsuudestani, ja äitini tarkkasilmäisenä oli huomannut samantyylisiä purkkeja keittiössäni ja joku aika sitten toi kahvilla käydessään suihkupullon minulle. Tästä muistin kyllä äitiäni kiitellä, oli erittäin mieluinen yllätys ja suihkupullo saa takuulla hyvän kodin meiltä :).

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kattihaaste #10: Kissaystävät/sukulaiset

Tällä kertaa osallistun kattihaasteeseen meidän köllikollien kuvalla :) Etualalla siis Manu ja taaempana Viiru. Pojat ovat kaveruksia, tulivat meille Boondocksista jonne olivat päätyneet samasta kodista edellisen omistajan kuoleman vuoksi.




maanantai 23. tammikuuta 2012

Väärä loma

Olin ajatellut lomailevani seuraavan kerran talvilomaviikolla vasta, mutta käsi päätti olla eri mieltä. Viime ke se ilmoitteli että nyt riittää, Mehiläisen kautta saikulle. Tänään uudestaan lääkärille ja tuomio oli että viikko saikkua, jossei perjantaina ole parempi ni sitte pitää antaa piikkiä. Rakastan tuota tenniskyynärpäätä. Ja omaa tyhmää ittiäni, joka ei malta saikuttaa tarpeeksi että se käsi ehtisi kunnolla parantua. Tällä kertaa sentään älysin hakia sitä saikkua ajoissa, ei tarvi olla molemmat käpälät tulehtuineina.

Olen pitäny ittiäni aina viimesen päälle lihansyöjänä, mutta nyt on tullu semmosia fiiliksiä, että kai sitä ruokaa voi tehä ilman sitä ainasta lihaa (tai satunnaista kalaa). Kaupan hevi-osastolla oon tehny heräteostoksia ja niistä sitten improvisoinu mahan täytettä. Mielihyvin otan vastaan kivoja kasvisruokareseptejä jos vaan joku tahtois niitä jakaa mun kans :D.

Mietin kauan aikaa että kirjotanko mitään vaaleista. Toisaalta voisin möyhötä niistä vaikka kuinka paljon, siitä miten ihmiset äänesti taas väärin ja ja ja... Mutta mitä se hyödyttää, jälkikäteen ainakaan ei mitään. Eilen kun näin tulokset, tuumasin vaan että yhtä helppo valinta kuin ekalla kierroksella se, ketä äänestän. Ensimmäisellä kierroksellahan se oli ittestään selvää. Jostain periaatteesta joudun nyt ehkä vähän, en ihan tinkimään, vaan venyttämään rajoja ehkä ennemminkin, mutta jos toinen vaihtoehto kuuluu kategoriaan "en ikinä", niin ei kai siinä sitten ole kahta sanaa...

Talvilomalla lupauduin avon kans viemään anopin Tallinnaan, ei ole koskaan aiemmin siellä käynyt. Saa nähdä miten Hannan hermon käy, teenkö Itämeren ylityksen ennätyksen talvikelissä uimalla vai meneekö leppoisammin. Pitäis vaan osata ottaa se hermostumatta, mutta se nyt ei aina vaan ole ihan niin helppoa :D.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Kattihaaste #8: Ikkunassa

Löysin kattihaasteen ja aattelinpa osallistua kun sattui olemaan kamera käden ulottuvilla ja haasteen mukaista kuvattavaa.
Viiru se siinä lempipaikallaan tarkastelee maailman menoa.