Uusia kujeita odotellessa...

Se olisi sitten vuosi vaihtunut melkein huomaamatta. En tiedä onko minusta tulossa sitten jotenkin blaah, kun en jaksa innostua lupailemaan mitään mahtavia asioita aina tulevalle uudelle vuodelle, enkä muutenkaan jaksa hehkutella mitään uuden seinäkalenterin korkkaamista. Miksi pitäisi kun kuitenkin seuraavat 12 kuukautta tuskin mullistaa minun maailmaa mitenkään suunnattomasti. Ja jos mullistaa, niin sitten tulee kyllä täytenä yllätyksenä.

Samaa rataa lähti vuosi käyntiin kuin mitä edellisenä totuttiin: antibiootit jälleen kerran poskionteloihin. Uutena asiana se, että lääkäri laittoi mulle lähetteen FESS-leikkaukseen. Sanoi kriteerien täyttyvän ja lähetteen olevan kiinni siitä milloin minulla tulee mitta täyteen noita jatkuvia tulehduksia, totesin että pari kuuria sitten olin jo valmis räjäyttämään ontelot. Helmikuussa pitäisi mennä TT-kuviin ja sitten joskus kesäkuussa ehkä lääkäri ja joskus sitten leikkaus kenties. Ihan mitä vaan kunhan pääsee eroon tuosta mitä tuolta nieluun valuu koko ajan.

Joulua vietimme tällä kertaa Turussa, ensimmäistä kertaa. Siskon luona oltiin isommalla porukalla ja oli ihan mukava ja lepponen joulu. Ei edes ahistanut vaikka oli niin paljon porukkaa kuitenkin pienessä tilassa, enkä louhahtanut kuin ehkä kerran. Pukki ei käynyt, mutta ihan lahjattomiksi ei jääty.

Vuosi vaihtui meidän kohdalla Äänekoskella, aattona mentiin ja seuraavana päivänä pois. Oli ihan mukavaa, tosi hauskaa ja ei niin hauskaa, eli vaihtelevaa. Pienen vihjeen annan kaikille: älkää valvoko 80% vodkan ja kaverin kanssa aamuseiskaan, menkö sitten nukkumaan kun muut herää, yrittäkö nukkua kolmen aikuisen ja kahden lapsen mekkaloidessa pienehkössä mökissä ja sitten tunnin torkkuneena luovuttako ja huomatko ettei hermo kestä yhtään sitä kun ei ole omaa rauhaa edes vessassa. Sitä ei hermo kestä.

Huomenna töihin, toisaalta ei kyllä kiinnosta ollenkaan, mutta toisaalta olen kuitenki ihan innoissani menossa. Olin kuitenkin joulun jälkeen vain maanantaina muutaman tunnin töissä, sitten jäin saikulle yllättäen juuri noiden onteloiden takia, siinä mielessä ehkä tuon innon ymmärtääkin. Ja onhan tuossa taas viikolla yksi päivä vapaata...

Tänään siivoiltiin avon kanssa kaappeja. Kannattaisi tehdä sitä ehkä vähän useammin kuin kerran vuodessa. Tai ehkä kannattaisi olla tunkematta kaikkia rojuja vaan kaappiin piiloon, sitten sitä luulee että niihin ei mahdu enää mitään kun ne on vaan niin epäjärjestyksessä. Nyt on meinaan tilaa vaikka kuinka, eikä lähtenyt kuin jätesäkillinen tarpeellisena säilöttyä roinaa roskiin. Ja siinä oli vasta makkarin kaapit yms. No, vähän eteisestäkin ja keittiöstä. Ehkä nuo olkkarin hyllyt, kaapit ja laatikot jaksaa vielä käydä joku päivä läpi.

Tuli jotenkin sellanen olo, että ruikutan vaan, enkä jaksa kunnolla innostua oikein mistään. Korjaanpa tämän asian saman tien. Onko ehkä pikkusen parasta tuolla ulkona! Pakkasta! Lunta! Lisää lunta! Tällainen talven pitääkin olla eikä mitään loskapaskaa lokakuusta huhtikuuhun!

Jumi.

Tuntuu vaan, että olen monellakin tapaa jumissa. Sellainen jumi, ettei oikein jaksaisi tehdä mitään, niskat on jumissa, flunssa jumittaa minussa... Toisaalta sylettää ihan täysillä, toisaalta taas ei. Mukavan ristiriitaista olisi, jossei palaisi hermot :D.

Taas vaihteeksi siis olen saikulla. Olen NIIN kyllästyny olemaan kipiänä ettei hyvä tosi! Nyt on reilun kuukauden sisään kolmas antibioottikuuri menossa. Poskiontelotulehdus on rakastunut minuun sen verran taas, ettei tahdo lähteä oikein millään, ja houkuttelee sillon tällön vielä korvatulehduksenki kylään. Edes onteloiden punkteeraus ei saanut sitä rakkautta sammumaan, täytyisi varmaan kokeilla uudestaan. Töihinkin on jopa ikävä, vaikkei juuri ominta alaa olekaan nuo hommat. Mutta mieluummin siellä kuin saikulla. Kotona on liikaa aikaa potea ja ajatella sitä josko pään amputointi auttaisi yöunet vievään korvasärkyyn. Ehkä murisen koko viikonlopun tälle taudille ja pelotan sen maanantaihin mennessä pois.

Eilen oli asukaskokous, ja minä olin jo päättänyt, että en ala enää sihteeriksi. Ehkä minun pitäisi opetella joissain tilanteissa pitämään pääni. Niinhän siinä sitten taas kävi, että vuodeksi ainakin on toimikunnan sihteerin nakki minulla. No, ehkä se menee, ja ehkä saan sen ajan riittämään paremmin. Toisaalta onhan tämä mielenkiintoistakin kun oppii uusia asioita aina välillä, täytyy ajatella positiivisesti. Eikä tämä homma nyt koko aikaa kuitenkaan vituta, satunnaisesti vaan. Niinkuin kaikki muukin tässä elämässä...

Jospa sitä sitten positiivisiin asioihin. Täällä sataa toista päivää LUNTA! Ensilumi kyllä satoi tuossa jo reilu viikko sitten, mutta kyllähän sitä lumesta saa aina iloita, eikö? Lumi on ehkä parasta talvessa. Silloin kun muutin tänne etelämmäksi, ihmiset kyselivät että kuinka pahasti kaamosväsymys painoi Lapissa. No eihän se painanut siellä, ensimmäisen kerran elämässäni tunnistin kaamosväsymystä ja -syletystä vasta täällä. Pohjoisessa kun on yleensä talvella lunta, niin siellä ei ole läheskään niin pimiää kuin täällä. Antaisin melkein mitä vaan jos saisin pohjoisen talvet tänne. Tökkii nämä talvet täällä kun maa on mustana ja sitä loskapaskaa vaan on monta kuukautta. Onneksi edes vähän sillon tällön saadaan tuota valkoista höttöä taivaalta.

Nyt menen ottamaan makaronilaatikon uunista ja odottelen avoa kotiin kurssilta. (On taas näitä tyhjänpäiväisiä kursseja joilla halutaan vain ja ainoastaan kaunistella tilastoja.)