Maaliskuuta.

Pikkusenko aika menee nopeaa? Helmikuu käväisi niin nopeasti, etten oikein ehtinyt moista edes havaita. Vaikka toisaalta aika tuntui helmikuun aikaan muutamaan kertaan pitkältäkin sairauslomien takia. Ensin oli selkä niin jumissa, että veti tulehdusta päälle. Tähän vaivaan relaksantteja ja tulehduskipulääkkeitä. Siitä hetki, niin vanha tuttu poskiontelotulehdus tuli taas visiitille. Antibiootteja ja punkteerausta kehiin vaan. Tuskin maltan odottaa kesää ja sitä mahdollista leikkausta. Tietokonekuvissa poikkesin TAYS:lla ja nyt vaan odotellaan että milloin pääsen lääkärille.

Välillä tuntuu, että ei tapahdu ikinä mitään, mutta kun alkaa miettimään, niin huomaa että kaikkea tapahtuu yllättävän paljonkin vaikkei mitään ihmeempää teekään. Oon ollut hyvällä tuulella, täysin sarvi otsassa, töissä, kotona, museossa, kylässä, kirppareilla, lukenut monta hyvää kirjaa, nauttinut musiikista, hyvästä seurasta, hyvästä ruuasta, talvesta. Tuntuu vaan ettei noista osaa kirjoittaa mitään, tai jos osaa niin ei vaan saa aikaiseksi. Monesti olen meinannut tulla purkamaan syletystäni tänne, mutta ajatuskin siitä on saanut syletyksen vaan kasvamaan. Olen sellainen ihminen, että jos alan sitä kirjoittamaan, niin se kasvaa ihan uskomattomiin mittoihin ja sitten räjähtää pää, ja tulee sellainen olo että vitutukseen voi hyvinkin kuolla. Syitä olisi taas kyllä ollut purkaa, mutta olen kuitenkin jupissut ne puoliääneen jossain pimeässä nurkassa ja siitä ne on sitten helpottaneet. Sitten taas kun olen oikein hyvällä tuulella, olen liian levoton istuakseni tarpeeksi kauan paikallani, että ehtisin kirjoittaa mitään. Olisi siis varmaan parasta kirjoitella arkisista asioista?

Arska ja Hilma varmaan vaistoaa kevään tulon. Tuntuisivat ottavan sitä enemmän ilolla vastaan kuin emäntänsä. Pimeimpiin talvikuukausiin verrattuna ovat piristyneet aika paljon, ruoka maittaa Arskalle melkein Hilman tahtiin ja kurnutteluakin on kuulunut, äiti (minä) on päässyt taas keskustelemaan poijan kans :).

Nyt teetä ja sen jälkeen tuskastelua siitä miksi en älyä mennä koskaan ajoissa nukkumaan. Näin loppuviikosta alkaa aina kostautua arjen vähät unet, mutta eihän umpiluuhun oppi mene.

Kuvin

Muutama kuvanen kesän varrelta.

Meidän herra.



Arska syöntitouhuissa.




Tämä myytiin viikko sitten pois. Ikävä tuli.

Seuraavat reissuilta.

Maanantaita

Miten se voi olla taas maanantai? Viikonloppu meni kyllä luvattoman nopeasti. Lauantaina heräsin puoli kasilta ihan paniikissa, revin avonkin hereille ja kirosin miksei se ole herättänyt mua töihin, miksei kukaan ole soittanut ja kysynyt missä olen jne... Ehkä meni noin viisi minuuttia ennen kuin avo sai minut vakuutettua että on lauantai eikä minun todellakaan tarvitse mennä töihin. La-iltana oli ystäväni kolmekymppiset, ensin vähän virvokkeita hänen kotonaan, sitten hänen miehensä keikalle keskustan kuppilaan. Oli ehkä toinen kerta kahteen vuoteen kun käyn keskustan baarissa. Kyllä on kerrat harventuneet NIIN paljon muutamien vuosien takaiseen menoon nähden, ettei ihan heti uskoisi. Ja pääsimme vielä ajoissa irrottautumaan humusta ja kömpimään pizzerian kautta taksilla kotiin. Jopa sunnuntaina krapulakin melkein loisti poissa olollaan, mitä en pistä pahakseni.

Töissä on yllättävän kivaa hommaan nähden. Iso kiitos siitä kuuluu varmasti hulvattomalle työparilleni. Voisi pää hajota muutamaankin kertaan jossei olisi päätöntä nauruseuraa. Ai niin, sopimushan mulla loppui tuossa pääsiäisenä, mutta postissa on tulossa liitettä työsopimukseen jossa suhde muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi. Toisaalta ihan ok, jonkin näköinen varmuus kuitenkin, vaikka en aio eläkkeelle tuosta hommasta jäädäkään. Ei vaan tuolla "omalla" alalla, metallilla, ole niin mainittavasti kysyntää työntekijöistä juuri tällä hetkellä. Ehkä joskus sitten.

Hirveesti tekisi mieli ottaa yksi tyttö tuonne terraan Arskan ja Hilman kaveriksi vielä. Ei vaan tahdo Tampereelta löytyä. Pitänee soittaa erääseen liikkeeseen tuonne Turun puoleen ja tiedustella asiaa. Jos sitä vaikka ottaisi sukulaisvierailustaan muutakin hyötyä kuin tuttujen naamojen näkemisen. On muuten jännä miten noi sammakot vaihtaa väriään. Kun katsoo aikaisempaa kuvaa täällä Hilmasta ja vertaa sitä tuoreimpaan, on kyllä ero valtava. Se riippuu mm. taustan väristä minkä värinen Hilma on. Arska ei niin paljoa vaihda väriään, mutta jonkin verran kuitenkin. Välillä Hilma on tasaisen vihreä, välillä kuin eri otus:
Näyttää kuin Arska rukoilisi ruokaa (tai sitten että häipyisi sen kameransa kanssa touhottamasta):
(Nämähän saa isommaksi klikkaamalla kuvaa)

Ensimmäistä kertaa melkein minun muistini aikana oikein odotan kesää. Kalastusta, ukkosia, mansikoita (näitä kahta varsinkin tosin olen odottanut joka kesältä), mielenkiintoisia retkiä/matkoja, tuleeko parvekkeesta peikkometsä vai loppuuko inspiraatio kesken. Samalla kun näitä tässä haaveilin, tuli mieleen väistämättä kaikki ne asiat mistä en tykkää kesässä, mutta jospa en vaan suostu niitä nyt ajattelemaan. Melkein kuitenkin väitän, että parasta kesässä on se, että sen jälkeen tulee syksy.

Iltatee odottelee, sitten voi taas todeta että miksi en ollut jo nukkumassa aiemmin.

Sinnehän se meni.

Kyllä nämä viikonloput tuntuu menevän tosi nopeaa. Mielellään sitä olisi tietty vaikka viikon lomalla tässä välissä, mutta minkäs teet kun ei ole lomaa näköpiirissä pitkiin aikoihin.
Jotenkin on sellainen olo, että tekisi mieli kirjoitella vaikka mitä, mutta ei kuitenkaan saa mitään järkevää tekstiä aikaiseksi. Ja tuo toinen maailmansotakin kaipailee minua kohta taistelukentälle (siis Medal of Honor). Mutta jospa muutaman kuvan tämän viikonlopun reittien varrelta laittaisi kuitenkin.

Arska (kuvassa) ja Hilima saivat pyydystellä kärpäsiä. Vauhdikkaasti katosivat parempiin suihin.

Häijäässä oli rallia lauantaina.

Siellä paistettiin myös makkaraa.

Tänään käveleskeltiin kaupungilla, mm. tuon ali mentiin.

Vihdoinkin!

Torstaina soitettiin siitä liikkeestä minkä kautta olemme yrittäneet saada noita sammakoita, että niitä olisi taas maahantuojan listalla. Lauantaina saatiin viesti, ettei niitä tullutkaan. Niin pitkältä tuntui odottavan aika, että päätimme jotain muuta kautta yrittää. Muistin että olimme nähneet Ideaparkin Faunattaressa joskus reilu kuukausi sitten noita sammakoita. Soitin sinne ja kysyin onko ne vielä siellä. Olivathan ne, eli siitä sitten vaan autoon ja nokka kohti Lempäälää. Kaksi pitkäkoipista siellä oli ja mukaan lähtivät. On ne vaan ihan uskomattoman veikeitä eläimiä. Yksi pitäisi vielä saada jostain. Jos kävelee vastaan jossain, niin vinkatkaa!

Lehdellä on mukava kölliä. (Klikkaamalla isommaksi)

Ei oikein osaa päättää olisiko valppaana vai jäisikö tähän unille.

Liimanäpeissä riittää pitoa.