Särkyvää

Valokuvatorstain 110. haaste on lasi.

Aamukaffetta

Tajusin tuossa hetki sitten, että mulla on ollut ikävä näitä aamuisia kahvihetkiä tässä tietokoneen äärellä aamutv:n uutisten kuuluessa taustalla. Kummallista, että tällaisella yöihmisellä on voinut olla tällaista ikävä. Kaikesta sitä joutuu luopumaan kun töihin menee.

Töissä on periaatteessa mennyt ihan ok. Vähän on toisaalta tympinyt kun päivässä tulee ajeltua 80-100 kilometriä paikoista toisiin. Ei mulla mitään sitä vastaan ole, että paikkoja joissa täytyy käydä on noin monta, mutta kun ne ovat niin hajallaan ympäri kaupunkia ja naapuripitäjää. No, tänään menenkin sitten vaan yhteen paikkaan katselemaan mitä siellä pitää tehdä kun sieltä vakkari on lomalla ens viikon ja mun pitäisi tuurata. Huominen menee siellä kans. Siinä mielessä ihan mukavaa myös, että tänään soi kello vasta viideltä (koska vein avon kuuteen töihin) eikä neljältä niinkuin normaalisti on viime aikoina soinut. Ja tässähän ehtii tehdä kotihommiakin vähän ennen kuin pitää lähteä suhaamaan tuonne itäpuolelle. Tästäkin viikosta tulee lyhyt työviikko, kuten viime viikostakin. Viime pe olin kipee, ihan kiva kun olen ollut tuolla niin vähän aikaa töissä, että meni palkattomaksi saikkupäiväksi. Ja tän viikon pe tulee palkattomaksi kans, kun on aamupäivästä hautajaisiin meno.

Pitääkin muistaa soittaa tänään liittoon. Kyllä ois helpompi tuossa mielessä jatkaa vaan kotona makaamista. Aloitin siis työt 12 päivä ja vaihdoin liittoa. Uuden liiton jäsenyys alkoi 18. päivä ja nyt tuli palkka kolmelta päivältä. Niistä ei ole mennyt liiton maksuja, täytyy maksaa itse, ja sitten vielä viimeiset liiton rahat on jumissa kun olen odotellut palkkatodistusta. Hyvällä tuurilla seuraavastakin tilistä joudun itse maksamaan toiselle liitolle parin päivän palkan. Miksi nämä jutut ei mene koskaan silleen sujuvasti, ilman mitään ylimääräisiä sähellyksiä? Sylettää tällainen.

Kehtaako jo tähän aikaan laittaa tiskikoneen päälle? Kyllä kai sitä jo nyt, tunti sitten mietin samaa ja siitähän on niin kauan jo aikaa että kyllä nyt voi.

Vaikka mitä

On siis ehtinyt tapahtua taas viime postauksen jälkeen.

Lauantai-ilta toissa viikolla vanhan porukan (ja uusien tuttavuuksienkin) kanssa meni mukavasti. The Grillissä käytiin täyttämässä maha, ja sen jälkeen täytettiin päätä eriasteisesti Höyryssä ja Tabussa. Aikas myöhäänhän siellä meni, vaikka kovasti ensin aattelin ettei ole oikein sellainen fiilis että jaksaisi hirmumyöhään olla. Mutta johtui varmaan seurasta, että siellä sitä kuitenkin pönötettiin niin pitkään. Sunnuntai sitten ei ollutkaan mikään häävi päivä. Hiukan oli hutera olo, mutta eipähän voi sanoa että yllätyksenä tuli se.

Viime viikolla mulla alkoi oikeasti hajoilemaan pää kotona olemiseen. Laitoin sitten tiistaina hetken mielijohteesta työhakemuksen ihan jollekin muulle alalle kuin omalleni. Tunti sen jälkeen kun netissä hakemuksen täytin, sieltä firmasta soitettiin ja pyydettiin iltapäivällä käymään. Keskiviikkona sitten työt alkoivatkin aamukuudelta. Aiemmin joskus vuosia sitten olen samanlaista hommaa tehnyt, ei mitään yletöntä herkkua, mutta ei mitään järetöntä kärsimystäkään, varsinkaan kun heittää aivot narikkaan ja ajattelee jotain ihan muuta.

Perjantaina oli Pakkahuoneella Apulanta. Ennen keikkaa nähtiin samanhenkisten kavereiden kanssa kahvin/tms. merkeissä Klubilla. Oli siinä mielessä erikoinen keikka mulle, että avo laittoi täydellisen pogouskiellon mulle päälle. Hyvästä syystä, myönnän. Tulin nimittäin tuossa joku päivä selälläni/vasemmalla kyljelläni kuusi betonirappusta alas, ja vasemman kyynärpään alapuolella on muhkea mustelma, samoin muutamassa kohdassa vasenta jalkaa. Samassa rytinässä ilmeisesti oikea polvi vääntyi jotenkin ja oikea pohje revähti vähän. Perjantaina oli sen verran vaikeaa sitten se kävelykin, etten kyllä suoraan sanottuna tiedä, tekikö edes mieli pogota. Huomasin, että jotenkin keikasta saa eri asioita irti kun nojailee siellä salin puolen välin tienoilla seinään ja seurailee kaikenlaisia juttuja. Sen voin sanoa, että olipa hieno keikka (jälleen). Kumi, nahka, piiskan ja mextexin aikana oli varmasti vaikeinta pysyä aloillaan. Akustinen osio oli loistoa. Uudet biisit kuulosti livenäkin hyviltä. Jälki oli kiva kuulla. Erityismaininnan saavat keikkaseuralaiset, kiitoksia teille.

Lauantaina käytiin avon ja hänen veljen muksun kanssa Särkänniemessä. Harmitti hiukan kun delfinaario oli kiinni, mutta riitti meillä näkemistä akvaariossakin. Tais muksua pelottaa vähän Näsinneulassa, vaikkei se sitä juuri myöntänytkään. Myönsi sentään että pelkäs sampea akvassa. Harmitti kyllä kun tuli vesisade juuri sopivasti kun mentiin neulaan ylös (aamulla ei satanut), ei nähnyt kyllä juuri mitään maisemia. No, ehtiihän sitä. Minä olen tainnut käydä useammankin kerran siellä, mutta avo ei. Tosin Pyynikin näkötornista näkee melkein yhtä pitkälle siedettävällä hinnalla, tuo Särkän touhu on kyllä sellasta rahastusta että voi hyvää päivää. En kyllä muista että viime vuonna olisi vielä maksanut 8€ hissikyyti Näsinneulaan, korjatkaa jos olen väärässä.

Sunnuntaina sitten oli avon veljen nuoremman lapsen ristiäiset. Hyvin meni bileet, lapsi sai nimen, pappi kahvia ja muut mahansa täyteen voileipä-, täyte- ja juustokakkua. Oikeestaan ihan kiva kun nyt sitä pikkusta voi kutsua virallisesti nimelläkin, eikä tarvi aina vaan vauvatella.

Illan odotusta ja muuta

Hirveesti ois hommaa vielä täällä kotona ennen iltaa. Vanha kaveriporukka ja vähän ekstroja kokoontuu tänään syöpöttelyn ja juopottelun merkeissä. Eipä hiukka kivaa, siitä on niin kauan aikaa kun olen osan tästä porukasta viimeksi nähnyt! Ja ei niitä muitakaan voi liian usein nähdä :). Pitäisi tässä sitä ennen saada makaroonilaatikko pyöräytettyä, siivoiltua ja ja ja... Tässä sitä vaan istun silti. Tosin minähän tarvitsen sen kiireen että saan mitään tehtyä.

Minä en oikein tiedä pitäisikö minun avautua tyhmistä ihmisistä. Siinä käy helposti niin, että alkaa sylettämään taas. Otan silti riskin.
Tässä meidän lähistöllä asuu tyhmiä ihmisiä. Ne on jatkuvasti (useamman kerran viikossa) oven takana pummaamassa rahaa ja milloin mitäkin. Eivät ymmärrä ettei meillä kiinnosta elättää niitä vaikka kuinka nihkeästi yritetään vastailla lainapyyntöihin. Ei sillä, kyllä minä yleensä lainaan rahaa kavereille jos on mahdollista, ja jos he tosiaan maksavat takaisin silloin kun lupaavat. Mutta a) en menisi näitä ihmisiä heti luokittelemaan kavereiksi ja b) kun niinä kertoina joina ollaan lainattu, rahat on tullu takaisin monta viikkoa luvattua aikaa myöhemmin. Sitten näillä on pokkaa tulla kysymään autoa lainaan, vaikka me ei lainailla edes rahaa. Miksi ihmeessä me haluttaisi lainata niille auto, varsinkin kun tiedetään että se saatetaan saman illan sijasta sitten palauttaa kuukauden päästä?? Minä en ymmärrä oikeasti miten voi olla krooninen rahapula niin paha, että tullaan lainaamaan rahaa sillä verukkeella että lapsille pitää saada ruokaa, jos samaan aikaan on varaa käydä hakemassa rotukoiran pentu ja pitää kahta autoa, toista vielä sellaisella paikalla että pyyhkijöiden alla on nippu sakkolappuja. Ja maksaa jokapäiväiset bussimatkat kertalipulla kun se nyt vaan maksaa kahdessa viikossa enemmän kuin kuukauden työmatkalippu. Kannattaisiko ehkä miettiä rahankäyttöä uudestaan jos joka toinen päivä joutuu käydä lainaamassa puurorahoja, laittaa menot tärkeysjärjestykseen? Ai niin, ja sitten kun tämä rotupiski pureskelee puhelimen laturin, niin mitä silloin käydään lainaamassa? Veikkaan että kaikki normi-ihmiset tulisi kysymään että oisko ylimääräistä laturia. Mitä tekee tyhmä ihminen? Totta kai tulee kysymään että oisko teillä ylimääräistä puhelinta. Tätä jupinaa voisin jatkaa ties kuinka pitkään, mutta en jaksa enää pilata päivääni syletyksen keräämisellä.

On ollut tämä Kuutio tehokuuntelussa. Siinä mielessä eroaa edeltäjästään EVOEI:sta että tämä aukeaa minulle huomattavasti nopeampaa kuin EVOEI. Muutama biisi on aivan helmiä (freestylemeikit, ravistettava ennen käyttöä ja kuution palaset)! Loputkin on kyllä ihan ok:n yläpuolella. Osassa biiseissä on niin mukavaa rytyytystä, että vanhakin innostuu kunnolla. Turha kai tässä on alkaa koko levyä selostamaan, parempi kun jokainen kuuntelee itse :).

Olen yllättänyt itseänikin tänä vuonna. Ne joulukortit on jo aikaa sitten askarreltu, ja nyt on joululahjaostoksetkin kalenteriin nähden ihan loistavassa mallissa. Eilen löytyi yksi lahja ja tuolla kaapeissa odottaa muutama juttu jotka ovat osa jotain lahjaa. Ei ole vuosikausiin ollut näin hyvää tilannetta. Mutta kyllä minä silti varmaan aatonaattona juoksen paniikki kannoilla kaupoissa. Pahoin pelkään että näin siinä käy joka joulu.

Meinasin ihan unohtaa!

Tiinalla oli tuossa päivänä eräänä tällainen blogissa, ja halusin itselleni tekemistä. O:n sain!

Kommentoi tähän postaukseen ja minä annan sinulle kirjaimen. Kirjoita blogiisi 10 sanaa, jotka alkavat kyseisellä kirjaimella ja lisää mukaan selostus, mitä kyseinen sana sinulle merkitsee ja miksi.

1. Olemassaolo. Tätä ei liene tarvetta perustella mitä tämä merkitsee. Oma ja rakkaiden olemassaolo. Ja valitettavasti kaikkien mottipäidenkin.

2. Omena. Vihreät varsinkin. Ette usko mikä syletys oli kun tajusin tulleeni omenille pahasti allergiseksi. Vihreät omenat on ehkä melkein parasta mitä tiedän, tai siis oli. Ei vaan ole moneen vuoteen pystynyt syömään.

3. Ontelo. Poskiontelo. Tuntuu välillä että nuo ovat ikuinen riesa minulle. Viime talvi meni antibiootteja syödessä, toivottavasti tämä flunssa ei aiheuta samanlaista kierrettä.

4. Olohuone. Sieltä löytyy rakkaat rotat, kirjat, levyt, siellä on yleensä mukavaa.

5. Onnellisuus. Pitää osata olla onnellinen niistä pienistäkin asioista, eikä aina odottaa mitään elämää suurempaa. Muuten sitä voi elää elämänsä ilman onnellisuutta.

6. Onni. Huippumuksu, avon kummipoika.

7. Olli. Nukke, jonka sain ensimmäisenä joulunani. Tuossa hyllyn reunalla se tuijottaa lonkkavikaisena (toinen jalka melkein kokonaan irti).

8. Odotus. Mieluisan postin odotus on vähän samanlainen tunne kuin lapsena odotti joulupukkia. Yksi Apulannan parhaista biiseistä. Myöhässä olevan kaverin odottaminen on yleensä raivostuttavaa.

9. Onki. Mato-onki, virveli, ihan sama kumpi oikeastaan. Kalastus on melkein parhautta.

10. Orgasmi. Tarviiko tätä muka perustella??

Pakko malttaa.

Viime yönä oli Radio rockin ennakkosoitossa Apulannan Kuutio (kuinka aurinko voitettiin). Ensin mietin että maltan odottaa siihen asti, että saan levyn hyppysiini (maltoin olla kuuntelematta noita biisejä kun ne tiputellen soiteltiin radiosta, oliko ylex vai mikä olikaan). No, enhän sitten malttanut. Kuulosti ihan järjettömän hyvältä. Oli varmasti ensimmäinen biisi ikinä tuo Pakkomielle missä kuulen käytettävän sanaa yhteishakukaavake. Nyt on sitten pakko malttaa odottaa huomiseen että saan sen levyn käsiini kauppareissun yhteydessä. Ei todellakaan jaksa lähteä bussilla jurruuttamaan mihinkään kauppaan tässä flunssassa. Kasvattaa luonnetta kummasti tällainen odottaminen. Sitten tuo levy varmaan meneekin tehokuunteluun, on kiva sisäistää biisit ennen Pakkahuoneen keikkaa. Innolla odotan sitä keikkaa, tosi mukava nähdä monia kavereita kahvin merkeissä ennen kuin siirrytään tapahtumapaikalle.

Eilen olin ahkera, leivoin kinkkupiirakkaa pellillisen ja sellaista hyydytettävää suklaa-tuorejuustokakkua. Voin kertoa että hyviä olivat molemmat, tosin nyt on jonkun asteinen suklaaöveri päällä kun just vedin palan kakkua. On hiukka makeaa, mutta eipähän sitä tarvi isoa palaa kerralla vetää.

Tänään en jaksa olla yhtä ahkera. Jos sentään kahvit jaksaisi keittää, laittaa pyykit narulta kaappiin ja imuriakin voisi moikata.

Niinhän sitä luuli.

Eilen vielä tuntui siltä, että olisin voittamassa flunssan. Tänään ei tosiaankaan tunnu siltä enää. Ei koskaan pitäisi mennä iloitsemaan mistään ennen kuin se on satavarmaa. Taas se nähtiin.

Havahduin tänään muutamaan tekemättömään asiaan, mitkä pitäisi saada tehdyksi aika pian. Partsin tuijalle pitäisi jonkinlainen kylmänsuoja kyhätä laatikon ympärille ja harsoakin pitäisi käydä ostamassa. Jospa jälkimmäisen muistaisi tänään kauppareissulla. Kellarikoppi pitäisi käydä järjestelemässä. Aina siinä käy niin, että ensin järjestelet sen tosi hyvin, sitten muutaman kerran kun viet sinne tavaraa, niin nakkaat ne vaan siitä ovesta ja sitten siellä on taas mukava viettää aikaa sitä järjestellen. Miksi se on niin vaikeaa laittaa ne tavarat suurinpiirtein edes hyvin. Tosin taidan ensi kerralla katsella niitä tavaroita sillä silmällä, että mitkä joutaa kirpparille. Ei kertakaikkiaan voi kahdella ihmisellä olla kellarikopissa noin paljon roinaa, pakkohan niistä osan on olla turhaa. Tosin onhan siellä pari keittiönpöytää, kahvinkeitintä, vedenkeitintä yms. mitkä tuli tuplana kun muutettiin yhteen eikä olla vielä saatu aikaseksi hävittää niitä minnekään. Pitäisi vaan raskia heittää omista nurkista pois. Tai sitten vaan järjestää ne sinne kunnolla :).

Tilasin eilen Absessin uuden levyn. Innolla odotan milloin se on hyppysissä ja pääsee kuuntelemaan. Niin ja uuden Apulannan levyn ilmestymiseenkään ei ole enää kauhean paljoa aikaa! Eikä niiden Tampereen keikkaankaan!

Voiton puolella.

Minä vs. flunssa-taistelussa saatan olla voiton puolella. On aika reippaasti parempi olo kuin muutamana viime päivänä. Mutta en kuitenkaan innostu vielä, sen verran kokemusta flunssailusta, että ei pidä tosiaankaan iloita ennen kuin on enemmän kuin satavarma että se on ohi. Saa nähdä miten avon flunssan käy, hänellä oli jo hyvähkö olo ja lähti tänään koskelle kalaan. Ja huomenna pitäis mennä nostamaan vene (ensinnä ylös pohjasta laiturin vierestä ja varmaan melko pian sitten kokonaan maihin). Toivottavasti ei nyt tule sitten uudestaan kipeäksi.

Mistähän saisi kärsivällisyyttä lisää? Ainahan mun kärsivällisyys on ollut aika heikkoa joissain asioissa, toisissa asioissa jopa luokattoman huono. Tänään meinasi kilahtaa oikein kunnolla kiinni tiettyjen nettisivujen ponnahdusmainoksien kanssa. Tiedättekö, niiden juuri jotka ponnahtelee peittämään koko helvetin ruudun joka toisen lauseen kohdalla. Ei kestä tällaisina päivinä tämän ihmisen hermo niitä. Ei kyllä meinaa kestää minään muunakaan päivänä.

Sitä paitsi täällä kämpässä haisee ihan itänaapurille. Teen nimittäin kaalipataa. No, kaitpa tätä hajua kestää kun kerran tietää kuinka hyvää ruokaa sieltä on tulossa.

Tuosta kärsivällisyydestä vielä... En millään malttaisi odottaa että saan ensimmäisen postcrossing-kortin. Numerot 9 ja 10 odottelee postilaatikkoon pääsyä tuossa olohuoneen pöydällä ja olisi se kiva saadakin sieltä jo jotain. Tiedän, että eihän tässä ole kauaa edes mennyt, mutta kun tahtoo hetiheti.

Jotain positiivistä sentään tähän päivään: satoi räntää! Niin no, olisihan se lumi ollut mukavampi, mutta kyllä räntäki on ihan jees näin syksyllä. Kunhan sitten sitä ei tammikuussa tule. Toisaalta odotan lunta ihan innolla, toisaalta toivon että ei ihan hetkeen tulisi, pitäisi nimittäin käydä suppilovahveroita poimimassa vielä jahka tämä flunssa on vähän paremmin ohi.