Miten sitä huomenna jaksaa?

Nonniin, joulu tuli, oli ja menikin jo. Tänä(kin) vuonna se tuntui taas pitkältä. Johtui jälleen siitä, että meidän perhe vietti jouluaattoa jo muutamia päiviä etukäteen, sunnuntaina. Oli kolmas vuosi peräkkäin, kun meidän aatto ei ole osunut oikealle aatolle. Ei kai se niin tarkkaa ole milloin sitä viettää. Silloin vietetään kun saadaan porukka koolle. Tänä vuonna siskoni miehensä kanssa ja veljeni avovaimonsa kanssa tulivat Turusta lauantaina ja sunnuntaina, ennen kuin lähtivät puoliskojensa koteihin oikeaksi jouluaatoksi. Vanhempanihan asuvat myöskin täällä Tampereella, joten meillä avon kanssa on helppo suihkaista sinne enempiä suunnittelematta. Pöytä notkui jouluruokaa, ja lahjuksiakin saatiin. En uskonut että ihan niin kiltti olisin ollut kuin mitä pakettikasa antoi ymmärtää.
Oikeana jouluaattona sitten kävimme hautausmaalla viemässä ystäväni haudalle ja muualle haudattujen paikalle kynttilöitä illalla. Ihan uskomattoman kaunista siellä oli taas. Anopin haimme töistä ja sitten taas jouluruokaa. Niin, ja lahjat vaihdoimme jälleen.
Joulupäivä ei kyllä mennytkään niin kristillisissä merkeissä, hyvä ystäväni K miehensä kanssa tuli viihdyttämään meitä, ilta meni mm. punaviinin, suomirock-trivian ja lahjaksi saadun Guitar Heron parissa.
Tapanina sitten vielä avon isän luo syömään vielä kerran jouluruokaa. Tässä vaiheessa totesin kyllä että ei enää lanttulaatikkoa ennen ensi joulua. Hyväähän kaikki jouluruoat on, mutta raja se on niilläkin. Tapanin aamuna varattiin Helsingistä hotellihuone kahdeksi yöksi. Parina edeltävänä päivänä olin väläytellyt ehdotusta pienestä lomasta. Halutti vaan päästä vähäksi aikaa pois totutusta arjesta ja jotenkin tuntui että halusi lomailla kaikesta hössötyksestä. Avon isän luota suuntasimmekin suoraan Helsinkiä kohti. Hotelli oli oikein viihtyisä, pari kilometriä rautatieasemalta, viiden minsan köpöttelymatkan päässä metroasemalta. Nautittiin vaan olostamme, siitä ettei puhelimet soineet ja siitä ettei koko ajan tarvinnut miettiä minne ja mitä seuraavaksi. Perjantaina ei kyllä tehtykään mitään, hotellillekin tultiin vasta joskus seiskan aikaan. Lauantaina mätimme mahat täyteen aamupalalla, sitten hetki lepoa ja nokka kohti Korkeasaarta. Viimeksi olen käynyt siellä varmaan vuonna 86, avo ei kertaakaan aiemmin. Monta tuntia siellä meni kaikkea ihmetellessä, ja eläimissähän sitä ihmeteltävää on.

Mietin mikä ihme minua niissä muurahaisissa kammottaa. Siellä oli yhdessä terraariossa lehdenleikkaajamuurahaisia, enkä voinut edes kunnolla katsoa niitä. Seisoin kahden metrin päässä lasissa, ja heti kun näin liikettä kasvin varrella, alkoi huokailuttamaan, tuli kylmiä väreitä ja melkeinpä fyysisesti huono olo. En ymmärrä mikä niissä muurahaisissa on, mutta ne vaan on jotain ihan järkyttävää. Hyi olkoon! Korkeasaaren jälkeen takaisin keskustaan, kauppahallissa käväistiin ja käveleskeltiin hiukan lisää. Hotellilla käytiin kääntymässä sen verran että lämpimään suihkuun pääsimme molemmat (ei ollu mikään lämpimin olo siellä Korkeasaaressa). Ruokapaikan valinta osui tällä kertaa venäläiseen ravintolaan. Voin sanoa että ei yhtään huonompi valinta ollut. Jotenkin alkanut vähän kyllästyttämään tuo perinteinen pihvilinja. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja sitä oli riittävästi.
Tänään aamupalan ja huoneen luovuttamisen jälkeen päätimme vielä käväistä Kansallismuseossa. No, ei kai tuon kokoisessa paikassa käyntiä voi käväisyksi sanoa, sen verran siellä aikaa vierähtää. Paljon oli nähtävää ja olisi sitä aikaa voinut saada siellä enemmänkin kulumaan, mutta onpahan hyvä syy mennä uudelleen joskus vielä.
Kotiin ei ehditty ihan valoisan aikana, mutta sehän nyt oli tietokin ettei sitä ehdi jos jossain meinasi poiketa matkalla.

Ei kyllä juurikaan huvittaisi mennä huomenna töihin. Onneksi on taas vajaa viikko... Ehkä sitä ajattelemalla jaksaa muutaman päivän, ja sitten taas perjantain sillä, että sitten onkin jo viikonloppu taas. On vaan nyt kyllä sellainen blaah-olo. No, kyllä se siitä menee kun huomenna pääsee sinne töihin ja heittää aivot narikkaan ja tekee vaan ne hommansa mitään ajattelematta. Hoh, kuulostinpas tosi innostuneelta työstäni, kai sen huomaa että tämä on juuri sitä hommaa mitä olen aina halunnut tehdä! Kai tätäkin taas hetken tekee kun ei se kotona makaaminenkaan niin hääppöistä ole, ja kun oman alan hommia on käytännössä mahdoton löytää tässä tilanteessa.

Kotona taas

Koti on siitä kiva paikka, että sinne on kuitenkin mukava palata. Tosin on sieltä mukava päästä välillä poiskin, en minä sitä kiellä.

Perjantaina lähdettiin Turkuun, moikkaamaan mun siskoa, veljeä sekä heidän puoliskoitaan. Mennessä koukattiin Raision Ikean kautta. Oli ihmeen helppo koukkaus hermojen kannalta. Ei ollut liikaa porukkaa ja se on pelkästään hyvä asia. Ei vaan meinattu oikein löytää mitään kivaa (viimeisiä lahjoja etsittiin), siihen meinas louhahtaa hermo vaan jossain vaiheessa. Mutta löydettiin sitten viimein kuitenkin. Ilta kului näissä merkeissä aika pitkälle:
En voittanut, mutta en tippunut ensimmäisenä. Lauantaina käytiin veljeni luona ihastelemassa heitä (ovat liittyneet perheeseen viime reissun jälkeen):
Sitten suuntasimme Vanhalle Suurtorille joulumarkkinoille. Eipä sieltä juuri mitään ihmeellistä löytynyt, savusiikaa ja jotain kovia vanhanaikaisia karkkeja vähän. Ilta sitten menikin pokeriturnauksen ja Buzz-visailun merkeissä. Tänään lähdettiin ajoissa ajelemaan takaisin Tamperetta kohti. Matkalla poikettiin ostoksilla Nuutajärvellä.
Ei kyllä yhtään nappaisi mennä huomenna töihin. No, onneksi se syletys sitten menee vähän ohi kun sinne pääsee, tekee vaan hommansa ja ajattelee jotain ihan muuta kuin sitä työtä. Ei sillä, ei tuo paskin homma ole mitä olen tehnyt, mutta toisinaan vaan tympii. Tosin enhän minä tiedä tympiikö huomenna, mutta nyt ainakin ajatuskin arkeen paluusta.

Köh köh

Sitä on vissiin flunssaa liikkeellä. Mulla on ollut reilun viikon jo sellainen olo, että flunssa olisi tulossa. Ei vaan ole tullut kunnolla vielä, mutta pahasti näyttää siltä että nyt tulee. Kurkku on karheampi ja lämpöäkin on noussut vähäsen. Avo kuulostaa kipeältä myöskin. Stockalla käytiin tänään ja valehtelematta joka toinen myyjä ja asiakas aivasteli. Kunhan vaan ei tulisi viime talven kaltaista poskiontelokierrettä, silloin meni kyllä antibioottia toisen perään ihan huolella.

Lauantaina käytiin Helsingissä. Se on kyllä sellainen kaupunki, että mun hermoilla tuntuu aina kivalta tulla takaisin Tampereelle. Tai ehkä se johtuu siitä, että olen aina siellä missä tungoskin on. Tällä kertaa sitä tungosta riitti messukeskuksessa kirjamessuilla. Aamusta (oltiin siellä jo heti kymmenen jälkeen) ei ollut vielä paha, mutta puolen päivän aikaan olikin jo ihan toinen juttu. Siskoni miehensä kanssa Turusta olivat siellä myös. Yleensähän meillä on ollut tapana käydä Turun kirjamessuilla, mutta tänä vuonna jäivät väliin, eli oli pakko korvata ne Helsingin vastaavilla. Kiinnitin huomiota, että divaripuolella hinnat vaikutti jokseensakin korkeammilta kuin viime vuonna Turussa, johtuuko sitten yleisestä kallistumisesta, vaiko paikkakunnasta, en tiedä. Mutta ihan hyviä ostoksia tehtiin silti.
Messuilta paineltiin sitten Ikeaan. Ei kai vaan sielläkin sitten porukkaa ollut ihan riittämiin, eipä. Piti mennä hakeen sieltä vaan minifångsteja rottahäkkiin, mutta viisikymppiä saatiin tuhlattua siellä. Tosin ei kyllä mitään oikeasti turhaa ostettu. Kaikenlaista pientä tarpeellista rottapehmolelusta (joka sai nimekseen Otto Waldemar) peltiseen poljinroskikseen.

Tänään kävin sitten hamstraamassa postikortteja Kirjatorilta ja Puutarhakadun korttikaupasta. Niitähän mulla on toki muutenkin kotona, mutta kun selailin niitä, niin tulin siihen tulokseen, että muutaman (tässä tapauksessa reilut parikymmentä) kivan tarvin vielä. Nyt niitä kortteja alkaa sitten menemäänkin tuon postcrossingin takia enemmän kuin aiemmin.
Anoppi poikkesi tuossa iltalenkillään täällä kahvilla. Toisaalta pakko ihailla ihmistä joka pystyy puhumaan niin paljon koko ajan ja vaihtamaan aihetta sujuvasti kesken lauseen. Kun vielä pystyisi kehittämään itselleen sellaisen kyvyn, että voisi seurata kärryillä pysyen tätä tulvaa. Oli muuten ensimmäistä kertaa tarpeen nuo Oriflamen huulipunanäytteet. Kun ne tuli mulle, ajattelin että ei kai näillä mitään tee, mutta kyllä anoppi niihin jaksoi perehtyä, kai ne sitten tarpeellisia ovat. Tuoksunäytteiden tarpeellisuus on kyllä tullut testattua jo aiemmin.

Tekisikö tee ehkäpä hyvää? Kyllä luulen niin, siispä vettä kiehumaan.