Kahvin puutetta vai ukkosta?

Nimittäin kummasta tuo minun päänsärky johtuu... Jos ensimmäisestä, asian pitäisi olla ihan justiinsa korjattu, jos jälkimmäisestä, toivotaan kunnon myrskyä.

Olen monta kertaa kironnu kärsimättömyyttäni. Vaihteeksi oli taas päästäni kadonnu salasana tänne, ja tahkosin aikani vaihtoehtoja. Muistin kyllä, että johonki lapulle oon sen kirjottanu, mutta eihän sitä lappua tietty löytyny. Lisää hermojen menetystä ja luovan parveketauon jälkeen vilkasin viä kerran siihen laatikkoon missä sen lapun ois pitäny olla, ja siinähän se köllötteli päälimmäisenä. Sylettää väliin ittiänsäki kun ei oo sitä kärsivällisyyttä ollenkaan, tosin haluaisin kovasti syyttää näitä helteitä, ei kai kellään ole hermoja tällä ilmalla.

Viime päivityksen jälkeen on tapahtunutki sitte vähän vaikka mitä. Ostettiin avomiehen kans asunto, ensimmäinen oma molemmille :). Kymmenen neliötä tässä on enemmän tilaa kuin tuolla vanhassa ja neliöitäkin tärkeämpi on lisähuone. Enää ei tarvi v*ttuuntua siitä, että makkarissa on tuhottomasti kaikkea muutakin kuin tarpeellista, nyt sai tietokoneet sun muut sälpät tänne ylimääräiseen. Joku nimi tälle huoneelle pitäisi varmaan keksiä, harrastehuone kuulostaa niin jotenkin viralliselta ja ylimääräinen irralliselta. Remppaa ollaan jonkun verran tehty, seiniä maalattu, laminaattia ja listoja laitettu, kattojakin jouduttiin maalaileen. Vielä on toki paljon hommaa jäljellä, mutta ei ole mikään kiire. Olkkarissa pitäisi tapetoida pari seinää jossain välissä, makkarin vaatekaapit maalata ja tänne ylimääräiseen (menköön tällä nimellä toistaiseksi) ei olla tehty vielä mitään, oikeastaan lattiasta kattoon pitäisi tehdä jotain. Eniten on ärsyttänyt nuo katon maalaukset, periaatteessa ne oli ihan siistit, mutta edelliset seinien maalaajat olivat onnistuneet tökkiin telalla kaikki reunat katosta maaliin. En tiennytkään kuinka montaa eri vaaleanpunaiseen viittaavaa sävyä on olemassa ennen kuin näin tämän kämpän. Yhtään niistä ei kyllä jätetä jäljelle. Mielenkiinnolla odotan, onko meillä kolmaskin asukki. Kuulin naapurilta, että edellinen asukas oli kuollut tähän kämppään ja ei mitään kunnon todisteita vielä ainakaan kummittelusta. Ensin ajattelin että hyi prkl mitään kummituksia, mutta jos se lepponen ois, ni ei kai se sit ois niin paha asia? No, makkarin kaapin ovet kyllä aukeilee väliin itekseen, mutta todennäkösesti ne on vaan sen verran vinot eikä oo laitettu kunnolla kiinni. Äskeinen makkarin oven järetön kiinni pamahdus (säikähdin muuten pikkusen!) johtu vaan läpivedosta. Melkein tekis mieli huhuilla antaan joku merkki jos tänne ois entinen asukki jäänyt, mutta varmasti oisin paskat housussa jos jotain sitte tapahtuiski, eli taidan jättää väliin :D Ei niin pätkääkään mun väri.

Toisin kuin tässä näkyvät keittiön ja eteisen seinät.

Ens viikko olis vielä töitä, sitten alkaa kesäloma. Jospa loman aikana saatais taas jotain tehtyä tänne, vaikkapa tapetointia. Mulla on täydet neljä viikkoa, miehellä puolet siitä vaan, mutta eiköhän sitä jotain saa aikaan, varsinkin kun ei olla pohjoiseen suuntaamassa tällä kertaa. Saimaan saareen kyllä tuli kutsu, tuskin maltan odottaa :)

Rinkulankin sain tuossa vasemman käden yhteen sormeen ;). Vihjailut siis tuotti vihdoin tulosta.

Kesäkooma on ohi!

Mietin tässä aamusella sellaista, että mulla taitaa olla aina kesäisin jonkun sortin kooma. Ei se kaikissa asioissa näy, mutta monissa. Joissain jutuissa sitä riittää energiaa vaikka kuinka, mutta moni sellainen asia, joiden tekemistä talvella pitää itsestään selvyytenä jää totaalisesti tekemättä. Tai ainakin niiden tekeminen vaatii suunnattomia ponnisteluja. Näitä asioita tuntuu olevan mm. yhteydenpito ihmisiin, levy- ja kirjahyllyn järjestyksessä pitäminen, nörääminen, kokkailu. Syksy kun tulee, pomppaa jostain hirveästi energiaa, ja sitten jaksaakin tehdä kaikenlaista. Pieni energiapomppaus tuli tuossa viime viikolla, mutta se hautautui jälleen kerran sitkeän flunssan alle. Nyt viisi päivää antibiootteja napanneena alkaa taas jaksamaan jotain. Maltan tuskin odottaa sitä edessä olevaa poskionteloleikkausta, jos vaikka sitten olisi yhden päivän edes röörit auki. Puolen vuoden sisään pitäisi päästä leikattavaksi :).

Niin, se kesä oli, meni ja tuskastutti. En ole koskaan ollut mikään kesäihminen, ehkä hieman vaan ryydytti tämän kesän helteet. Viime kesänä kuumina päivinä lupasin, etten valita talvella yhtään jos vähän palelee, enkä kyllä valittanutkaan. Saman lupasin tänä kesänä moneen kertaan. Kesäloman pidin kahdessa pätkässä. Ensimmäinen loma oli sen verran aikaisin, että saatiin reissussa lähinnä tuskastella kun ei juuri monikaan poikkeamispaikka ollut vielä auki. Ensimmäistä kertaa aloitin kesäloman heti vapusta, ja toisaalta tykkäsin. Ehkä se johtuu siitä, etten ole niitä kesäihmisiä. Monella olisi varmasti romahtaneet fiilikset siinä kun herää teltasta räntäsateessa, minusta se oli ihan ok :).

Tällä ekalla reissulla hypättiin autoon ja huristeltiin ensimmäiseksi yöksi Kemiin. Tuulet oli suotuisat hotellin sijaintiin nähden, ei ollut sitä "rahan" hajua ilma sakeana. Se on aina plussaa Kemissä. Haaparannan puolella käytiin lähinnä ostoksilla, jotkut asiat kun on siellä niin paljon halvempia ettei pieni koukkaus reitiltä tunnu missään.
Kemijoessa oli vielä jääsohjoa, tämä kuva Isohaarasta. Muutenkin kun täältä meni pohjoista kohden, huomasi kyllä kuinka paljon myöhemmin sinne kevät tulee. (klikklik isommaksi jos tahtoo saada jotain selvää)
Rovaniemen puolella koukattiin hiidenkirnuja katsomaan, ja päätettiin että ehkä keskikesällä tullaan joku vuosi uudestaan.
Tokihan kesälomaan lumi-/räntätuisku kuuluu, tämä sattui Kuusamon ja Hossan välille. Muutama yö oltiin avon isovanhempien mökissä, kolmantena päivänä uskalsi riisua jo villasukat mökissä. Ulkona ja sisällä mittarit näytti +1 kun tultiin, mutta onneksi ostettiin ennen joulua hyvät makuupussit. Muuten oli kyllä kivaa, mutta ihan vähän vaan jäi harmittamaan kun ei päästy kalaan. Mökkijärvi oli jääsohjon peitossa, samoin lammet vähän kauempana, ei enää uskaltanut pilkille, mutta ei voinut muutenkaan onkia. Onneksi kesän aikana tuli muuten kalasteltua aika paljon. Kalastuksen merkeissä jatkettiin reissua Ruunaankoskille Lieksaan. Ensimmäinen yö teltassa, josta tosiaan herättiin räntäsateeseen, toinen yö oli kovasti tarkoitus nukkua laavulla, mutta pullamössöinä vuokrattiin aittamökki. Aamulla mökissä herätessä kyllä kävi mielessä että olisiko laavusta ollu sittenkin mukavampi herätä, oli sen verran kylmää ja kosteaa. Yksi pieni sähköpatteri yritti kyllä parhaansa, mutta ei se nyt kuitenkaan ihan riittänyt... Kalastus Ruunaalla jäi taas kokemuksen hankkimiseksi vain, ei tullut yhtään kalaa. Kuulosteltiin muita kalastajia siellä ja ilman tuntui kaikki jääneen. Komeita maisemia kuitenkin nähtiin.
Haapavitjalla oli mukavan rauhallista, ei tarvinnut jonottaa laavulle makkaran paistoon.
Välillä vähän hirvitti kalastella jään päällä, kun kuunteli sitä paukahtelua mikä lähti kun jäät murtui rannasta. Kuivin jaloin selvittiin kuitenkin :).

Toinen kesäloma olikin sitten sesonkiaikana, heinäkuun puolivälin kieppeillä. Ensimmäinen yö oltiin Lappajärvellä teltassa. Siinä paarmaparvessa hikoillessa lämpömittarin näyttäessä +33 varjossa, tuli jo ikävä edellisen reissun telttayötä. Matka jatkui Kemijärvelle Rovaniemen kautta, yhtä tuskaa istua autossa, jossa ei ole ilmastointia, noilla keleillä! Välillä tuli vettä ja mitään muuta vaikutusta asialla ei ollut, kuin kosteusprossan pompsahtaminen taivaisiin. Kemijärvellä sentään oli vähän inhimillisemmät lämmöt.
Avolle piti esitellä entisen kotikaupungin nättejäkin puolia. Tätini huolenpidosta nautittiin yksi yö ja sen jälkeen jatkettiin vielä pohjoiseen päin.
Pyhällä koukattiin, harmitti vähän kun näköalahissit ei olleet sinä päivänä toiminnassa, eikä sitten jaksettu lähteä pitkospuille kävelemään. Sen verran poltteli päästä määränpäähän, Savukosken Kairijoelle. Päätimme kyllä että vien vielä joskus avon Pyhänkasteen putoukselle.
Kairijoella oli niin nättiä ja rauhallista ettei paremmasta väliä. Kummasti sitä kaipaakin välillä pois jatkuvasta metelistä. Tosin illalla kun on menossa teltassa nukkumaan ja jostain suon reunasta alkaa kuulumaan ulvontaa, joutuu hetken vakuuttelemaan itselleen sen ulvojan olevan vain koira :).
Kokkailu tuntui oikein mukavalta tällä tavalla, vaikka ehkä se nyt oli vähän vaivalloisempaa kuin kotona. Savun ja offin haju tuntuu vieläkin hupparissa, vaikka reissun jälkeen ne on pestykin useampaan kertaan.
Tällä tyypillä oli komeimmat sarvet koko reissulla. Liekö ollut normaalia enemmän sääskiä yms. öttiäisiä metsissä, kun tuntui ainakin normaalia enemmän oleilevan porot tiellä. Kairilta Lokan kautta Sodankylään, sieltä Rovaniemen puolelle äitini kotikylään enon luokse yöksi. Siitä jatkettiin jälleen kerran Hossaan, jossa nautittiin lisää luonnonrauhasta.
Aika "mettäläiset" kesälomareissut tänä vuonna, ehkä sitten joskus tulevaisuudessa enemmän kaupunkijuttuja. Pakko vaan päästä välillä nollaamaan pää muuallekin kuin lähimetsiin sienestämisen merkeissä. (Poimin muuten tänä vuonna ensimmäistä kertaa melkein kahteenkymmeneen vuoteen mustikoita!)

Tämmöisiä tällä kertaa, nyt täytyy alkaa toimimaan kun avo pääsee kohta töistä. Jäänkin kalastusleskeksi taas vaihteeksi kun avo lähtee veljensä kanssa viikonlopuksi kalareissuun. Ehkä juuri ja juuri saan aikani kulumaan kuoharin ja naposteltavien kanssa joita olen täksi illaksi suunnitellut ;)

Parhautta

Tänään on kyllä ollut loistokas päivä. No, ensinnäkin vapaata töistä, sehän nyt aina on hyvä asia. Sitten päätettiin lähteä Parolannummelle Panssarimuseoon. Viime kerrasta olikin kulunut jo liian pitkä aika, äitienpäivänä 2006 kävin viimeksi. Olihan siellä kaikenlaista uutta, uuden hallinkin olivat saaneet aikaan ja muuta mielenkiintoista. Tällä kertaa maltoin mieleni enkä räpsinyt satoja kuvia, kun aiemmilta reissuilta niitä on varmasti ihan riittävästi koneella. Ajeltiin molempiin suuntiin pikkuteitä pitkin, motarit on tylsiä. Nälkä yllätti kun tultiin Tampereelle ja suunnattiin Nekalan pizzeriaan vetämään jättimäiset pizzat. Siinäpä sitten yhtäkkiä tulikin aika hämärää ja sade yltyi. Ukkosten rakastajana bongasin heti välähdyksen ja teki mieli huutaa siellä pizzeriassa "Whiiii!", maltoin kuitenkin mieleni autoon saakka. Suunnistimme näköalapaikalle ja näin toistaiseksi tämän kesän parhaan maasalaman (tosin haluan uskoa että tämä tästä vielä paranee, pari viime kesää oli uskomattoman nihkeitä ukkosten suhteen!).

Ainoa mikä latistaa tunnelmaa, on huominen työpäivä. Mutta voihan sitä lohduttaa itseensä, että sitten on taas pari vapaata. Olen oikeastaan yllättynyt siitä, että töissä ei pala hermo juuri ollenkaan. Tästä kuuluu varmasti iso kiitos parhaalle työparille. Yksin jos joutuisi tekemään, en ehkä tekisi ollenkaan.

Loppuun kuva muutaman vuoden takaiselta reissulta.