Huomenna ehkä näen pienen ihmisen. Maanantaina syntyi avon veljen perheeseen tyttö. Mulla oikeestaan pelottaa noi vauvat. Kun en tiedä miten niitten kans pitäis olla. Ne vaan tuijottaa, virnistelee, irvistelee, kurtistaa naamaansa ja puhaltelee kuolapalloja. En osaa tehä mitään niitten kans, en osaa lässyttää niille mitään ja ja ja... Ja sitten kun ihmiset aina sanoo "kylläpä on isänsä näkönen", "ihan on äitinsä nenä", niin minä katson huuli pyöreänä että jaa, vauvaltahan tuo näyttää. En vaan osaa niin pienestä sanoa että kenen piirteitä siinä on. Sitten kun ne on muutaman vuoden ikäsiä, niin sitten saattaa pystyä sanomaan vähän paremmin. Ittensä näkösiä kai nekin on. No, katotaan sitten huomenna onko mun kaikki äidinvaistot vieläki täysin hukassa (kun ei mulle ole koskaan tullut sellasta oloa vauvan ollessa näköpiirissä, että pitäisi alkaa huokailemaan ja säteilemään kun se on niin herttainen). Ehkä ne sieltä vielä joskus herää?
Luin uutisen missä kerrottiin Vantaalta löytyneen muumion asunnosta. Minä en käsitä, miten voi olla ettei kukaan ihminen tai mikään muu taho kaipaa ihmistä vuoteen tai pitempäänkään aikaan. Ei vaan pysty käsittämään. No, on maailmassa paljon muutakin mitä en käsitä. Enkä haluakaan käsittää kaikkea.
Vähän väriä piristykseksi pimeään iltaan:
