torstai 5. helmikuuta 2009

Loppuviikon kirous?

Minulla näyttäisi menevän putkeen nämä loppuviikot terveyden kannalta. Viime to-pe olin saikulla mahataudin takia, ja nyt lihasvenähdyksen. Eilen töissä meinasin tulla selälläni rappuset alas, otin kädellä tukea seinästä ja vihlasi aika pirusti kylkeä. Illalla se sitten jostain syystä otti kunnolla itteensä. Aamulla en meinannut saada mitään aikaiseksi kun koko ajan tuntui kuin olisi puukolla kaivettu ja samaa kohtaa poltteli. Töihin kuitenkin raahauduin. Eipä niistä hommista juuri mitään tullut kun joutui vasurilla tekemään, hankalaa oli ja aikaa paloi. Työterveyteen sitten vaan lääkärille näyttämään. Oikean kainalon alta on lihas venähtänyt ja siihen sattuu hengittäessäkin. Tasan yksi asento on, joka on suhteellisen kivuton. Istun tässäkin näpyttelemässä todella oudossa asennossa. Hengittäminenkin sattuu kun rintakehä liikkuu tietysti. Ihmettelen etten telonut ketään, autoa tai itseäni kun huristelin aamupäivän, oli tuo ratin vääntäminen vähän tuskaista. Särkylääkettä ja lepoa oli lääkärin resepti joilla tämä saadaan viikonlopun aikana kuntoon.

Eilen oli ihan paska päivä. Töissä meni ihan ok, mutta sitten iski ihan älytön puutumus ja syletys päälle. Mökötin itsekseni koko illan melkein, vähän piristyin sitten pizzan jälkeen.

Tympii, kun ei sieltä eläinliikkeestä ole kuulunut mitään niiden sammakoiden suhteen. Alkaa nyppimään siihen malliin, että täytynee etsiä niitä elikoita jotain muutakin kautta. Hirveä hinku olisi saada kurnut jo tuonne terraarioon.

Että tämä olisi kunnon syletyspostaus, niin mainittakoon kuinka mulla v*tuttaa ihmiset, jotka jaksaa russuttaa aivan käsittämättömistä asioista. Jos joku kusee sinun muroihin, älä pura sitä kiukuttelemalla minun suuntaan. Ole mies ja kestä elämä.

Viime sunnuntai oli ihan kiva päivä. Lähdettiin avon kanssa Hämeenlinnaan, tykistömuseoon, linnaan ja vankilamuseoon. Minullehan nuo olivat jo vähintään kerran nähtyjä paikkoja, mutta eihän se kertaus pahasta ole. Oli kyllä mukava reissu.



Olihan viime viikossa muutakin positiivista. Ihana tyttö Oulusta riemastutti vierailulla ke-pe. Toivottavasti tämä tapaus tulee opiskelemaan tänne Tampereelle.

Mutta hyvää Runebergin päivää kaikille kuitenkin! Nauttikaa tortuista!

Ei kommentteja: