Miten niin tympäsee?

Niin, oon tässä yrittäny ettiä töitä kolmisen kuukautta. Hakemuksia oon naputellu sormet kipeinä ja haastatteluissakin olen juossut. Monta kertaa olen ihmetelly matkan varrella, että jouduinko aikakoneella yhtäkkiä johki 1900-luvun alkuun. Olen kuullut niiiiiiin monta kertaa lauseen: "Me emme palkkaa naisia." Okei, asiahan ois ihan ok, jos oisin hakenu seisaaltaan kusijan paikkaa, mutta kun kyse on koneistushommista. Usein eivät ole sen enempää ees perustelleet miksi eivät palkkaa naisia, osa on sanonut että liian raskasta. Se vaan, kun nykyään joka puljussa on apuvehkeet millä niitä palikoita nostetaan jos ne menee vaikka kymppikilon yli. Huvittavin tapaus oli, kun firmassa missä kappaleiden painot on 8000 kilosta ylöspäin, sanottiin että kappaleet on liian raskaita naisille. Munillaanko ne miehet niitä siellä sitten siirtelee paikasta toiseen? Jakoavain tais olla raskainta mitä ne siä nosteli käsin. Ja kun minä tiedän olevani hyvä koneistushommissa. Tai ainakin moniin tuttuihin jätkiin verrattuna jotka ovat saaneet työpaikan, esim. jomman kumman koulun jälkeen mitä oon käyny, siis koulukaverit. Viimesimmästäkin koulusta pääsi tyyppejä töihin jotka ei vuosi ennen töitten alkamista olleet koskaan ees sorvia nähneetkään. Se tässä vituttaa kun on 4,5 vuotta elämästään opiskellu alaa työpainotteisesti, ja sitten se työpaikan saanti tyssää siihen että on väärät vehkeet jalkovälissä. Välillä sitä ajattelee että nostanpa tästä meteliä, mutta tiiättekö kun ei jaksa. Ei vaan jaksa, kun asian ajatteleminenkin alkaa sylettään niin äärettömästi. Silti jatkan pään seinään hakkaamista ja hakemusten näpyttelyä. Ehkä vielä löytyy se firma missä pomo ei ole jymähtänyt jollekin menneelle aikakaudelle jolloin naiset pysy kotona luolassa ja miehet metsästi mammutteja aroilla.