Maaliskuuta.

Pikkusenko aika menee nopeaa? Helmikuu käväisi niin nopeasti, etten oikein ehtinyt moista edes havaita. Vaikka toisaalta aika tuntui helmikuun aikaan muutamaan kertaan pitkältäkin sairauslomien takia. Ensin oli selkä niin jumissa, että veti tulehdusta päälle. Tähän vaivaan relaksantteja ja tulehduskipulääkkeitä. Siitä hetki, niin vanha tuttu poskiontelotulehdus tuli taas visiitille. Antibiootteja ja punkteerausta kehiin vaan. Tuskin maltan odottaa kesää ja sitä mahdollista leikkausta. Tietokonekuvissa poikkesin TAYS:lla ja nyt vaan odotellaan että milloin pääsen lääkärille.

Välillä tuntuu, että ei tapahdu ikinä mitään, mutta kun alkaa miettimään, niin huomaa että kaikkea tapahtuu yllättävän paljonkin vaikkei mitään ihmeempää teekään. Oon ollut hyvällä tuulella, täysin sarvi otsassa, töissä, kotona, museossa, kylässä, kirppareilla, lukenut monta hyvää kirjaa, nauttinut musiikista, hyvästä seurasta, hyvästä ruuasta, talvesta. Tuntuu vaan ettei noista osaa kirjoittaa mitään, tai jos osaa niin ei vaan saa aikaiseksi. Monesti olen meinannut tulla purkamaan syletystäni tänne, mutta ajatuskin siitä on saanut syletyksen vaan kasvamaan. Olen sellainen ihminen, että jos alan sitä kirjoittamaan, niin se kasvaa ihan uskomattomiin mittoihin ja sitten räjähtää pää, ja tulee sellainen olo että vitutukseen voi hyvinkin kuolla. Syitä olisi taas kyllä ollut purkaa, mutta olen kuitenkin jupissut ne puoliääneen jossain pimeässä nurkassa ja siitä ne on sitten helpottaneet. Sitten taas kun olen oikein hyvällä tuulella, olen liian levoton istuakseni tarpeeksi kauan paikallani, että ehtisin kirjoittaa mitään. Olisi siis varmaan parasta kirjoitella arkisista asioista?

Arska ja Hilma varmaan vaistoaa kevään tulon. Tuntuisivat ottavan sitä enemmän ilolla vastaan kuin emäntänsä. Pimeimpiin talvikuukausiin verrattuna ovat piristyneet aika paljon, ruoka maittaa Arskalle melkein Hilman tahtiin ja kurnutteluakin on kuulunut, äiti (minä) on päässyt taas keskustelemaan poijan kans :).

Nyt teetä ja sen jälkeen tuskastelua siitä miksi en älyä mennä koskaan ajoissa nukkumaan. Näin loppuviikosta alkaa aina kostautua arjen vähät unet, mutta eihän umpiluuhun oppi mene.