Valokuvatorstai 240.haaste

Tällä viikolla valokuvatorstaissa oli haasteena punainen.

 Kuvassa on plastexin suihkupullo, varmaankin jostain suloiselta seitkyt-luvulta. Muistan pullon hyvin jo lapsuudestani, ja äitini tarkkasilmäisenä oli huomannut samantyylisiä purkkeja keittiössäni ja joku aika sitten toi kahvilla käydessään suihkupullon minulle. Tästä muistin kyllä äitiäni kiitellä, oli erittäin mieluinen yllätys ja suihkupullo saa takuulla hyvän kodin meiltä :).

Kattihaaste #10: Kissaystävät/sukulaiset

Tällä kertaa osallistun kattihaasteeseen meidän köllikollien kuvalla :) Etualalla siis Manu ja taaempana Viiru. Pojat ovat kaveruksia, tulivat meille Boondocksista jonne olivat päätyneet samasta kodista edellisen omistajan kuoleman vuoksi.

Väärä loma

Olin ajatellut lomailevani seuraavan kerran talvilomaviikolla vasta, mutta käsi päätti olla eri mieltä. Viime ke se ilmoitteli että nyt riittää, Mehiläisen kautta saikulle. Tänään uudestaan lääkärille ja tuomio oli että viikko saikkua, jossei perjantaina ole parempi ni sitte pitää antaa piikkiä. Rakastan tuota tenniskyynärpäätä. Ja omaa tyhmää ittiäni, joka ei malta saikuttaa tarpeeksi että se käsi ehtisi kunnolla parantua. Tällä kertaa sentään älysin hakia sitä saikkua ajoissa, ei tarvi olla molemmat käpälät tulehtuineina.

Olen pitäny ittiäni aina viimesen päälle lihansyöjänä, mutta nyt on tullu semmosia fiiliksiä, että kai sitä ruokaa voi tehä ilman sitä ainasta lihaa (tai satunnaista kalaa). Kaupan hevi-osastolla oon tehny heräteostoksia ja niistä sitten improvisoinu mahan täytettä. Mielihyvin otan vastaan kivoja kasvisruokareseptejä jos vaan joku tahtois niitä jakaa mun kans :D.

Mietin kauan aikaa että kirjotanko mitään vaaleista. Toisaalta voisin möyhötä niistä vaikka kuinka paljon, siitä miten ihmiset äänesti taas väärin ja ja ja... Mutta mitä se hyödyttää, jälkikäteen ainakaan ei mitään. Eilen kun näin tulokset, tuumasin vaan että yhtä helppo valinta kuin ekalla kierroksella se, ketä äänestän. Ensimmäisellä kierroksellahan se oli ittestään selvää. Jostain periaatteesta joudun nyt ehkä vähän, en ihan tinkimään, vaan venyttämään rajoja ehkä ennemminkin, mutta jos toinen vaihtoehto kuuluu kategoriaan "en ikinä", niin ei kai siinä sitten ole kahta sanaa...

Talvilomalla lupauduin avon kans viemään anopin Tallinnaan, ei ole koskaan aiemmin siellä käynyt. Saa nähdä miten Hannan hermon käy, teenkö Itämeren ylityksen ennätyksen talvikelissä uimalla vai meneekö leppoisammin. Pitäis vaan osata ottaa se hermostumatta, mutta se nyt ei aina vaan ole ihan niin helppoa :D.

Kattihaaste #8: Ikkunassa

Löysin kattihaasteen ja aattelinpa osallistua kun sattui olemaan kamera käden ulottuvilla ja haasteen mukaista kuvattavaa.

Viiru se siinä lempipaikallaan tarkastelee maailman menoa.

Poijat

Ollaan avon kanssa jo pitemmän aikaa pohdittu uusien perheenjäsenten hankintaa, eilen tämä sitten toteutui. Saanko esitellä herrat:

Manu 10v:

Viiru 4v:














Pojat tuli meille löytöeläinkodista jossa olivat olleet kolmisen kuukautta edellisen omistajan kuoltua. Yllättävän hyvin ovat kotiutuneet, ruoka ja juoma maistuu, laatikko on löytynyt, Manu innostuu kunnolla kehräämään rapsuttaessa, Viiru on kunnon puskutraktori silloin kun kaipaa kosketusta. Ensivaikutelma on, että nämä jässikät on kyllä loistotyyppejä. Manun hännäntöpö on hellyyttävä :).

Kahvin puutetta vai ukkosta?

Nimittäin kummasta tuo minun päänsärky johtuu... Jos ensimmäisestä, asian pitäisi olla ihan justiinsa korjattu, jos jälkimmäisestä, toivotaan kunnon myrskyä.

Olen monta kertaa kironnu kärsimättömyyttäni. Vaihteeksi oli taas päästäni kadonnu salasana tänne, ja tahkosin aikani vaihtoehtoja. Muistin kyllä, että johonki lapulle oon sen kirjottanu, mutta eihän sitä lappua tietty löytyny. Lisää hermojen menetystä ja luovan parveketauon jälkeen vilkasin viä kerran siihen laatikkoon missä sen lapun ois pitäny olla, ja siinähän se köllötteli päälimmäisenä. Sylettää väliin ittiänsäki kun ei oo sitä kärsivällisyyttä ollenkaan, tosin haluaisin kovasti syyttää näitä helteitä, ei kai kellään ole hermoja tällä ilmalla.

Viime päivityksen jälkeen on tapahtunutki sitte vähän vaikka mitä. Ostettiin avomiehen kans asunto, ensimmäinen oma molemmille :). Kymmenen neliötä tässä on enemmän tilaa kuin tuolla vanhassa ja neliöitäkin tärkeämpi on lisähuone. Enää ei tarvi v*ttuuntua siitä, että makkarissa on tuhottomasti kaikkea muutakin kuin tarpeellista, nyt sai tietokoneet sun muut sälpät tänne ylimääräiseen. Joku nimi tälle huoneelle pitäisi varmaan keksiä, harrastehuone kuulostaa niin jotenkin viralliselta ja ylimääräinen irralliselta. Remppaa ollaan jonkun verran tehty, seiniä maalattu, laminaattia ja listoja laitettu, kattojakin jouduttiin maalaileen. Vielä on toki paljon hommaa jäljellä, mutta ei ole mikään kiire. Olkkarissa pitäisi tapetoida pari seinää jossain välissä, makkarin vaatekaapit maalata ja tänne ylimääräiseen (menköön tällä nimellä toistaiseksi) ei olla tehty vielä mitään, oikeastaan lattiasta kattoon pitäisi tehdä jotain. Eniten on ärsyttänyt nuo katon maalaukset, periaatteessa ne oli ihan siistit, mutta edelliset seinien maalaajat olivat onnistuneet tökkiin telalla kaikki reunat katosta maaliin. En tiennytkään kuinka montaa eri vaaleanpunaiseen viittaavaa sävyä on olemassa ennen kuin näin tämän kämpän. Yhtään niistä ei kyllä jätetä jäljelle. Mielenkiinnolla odotan, onko meillä kolmaskin asukki. Kuulin naapurilta, että edellinen asukas oli kuollut tähän kämppään ja ei mitään kunnon todisteita vielä ainakaan kummittelusta. Ensin ajattelin että hyi prkl mitään kummituksia, mutta jos se lepponen ois, ni ei kai se sit ois niin paha asia? No, makkarin kaapin ovet kyllä aukeilee väliin itekseen, mutta todennäkösesti ne on vaan sen verran vinot eikä oo laitettu kunnolla kiinni. Äskeinen makkarin oven järetön kiinni pamahdus (säikähdin muuten pikkusen!) johtu vaan läpivedosta. Melkein tekis mieli huhuilla antaan joku merkki jos tänne ois entinen asukki jäänyt, mutta varmasti oisin paskat housussa jos jotain sitte tapahtuiski, eli taidan jättää väliin :D Ei niin pätkääkään mun väri.

Toisin kuin tässä näkyvät keittiön ja eteisen seinät.

Ens viikko olis vielä töitä, sitten alkaa kesäloma. Jospa loman aikana saatais taas jotain tehtyä tänne, vaikkapa tapetointia. Mulla on täydet neljä viikkoa, miehellä puolet siitä vaan, mutta eiköhän sitä jotain saa aikaan, varsinkin kun ei olla pohjoiseen suuntaamassa tällä kertaa. Saimaan saareen kyllä tuli kutsu, tuskin maltan odottaa :)

Rinkulankin sain tuossa vasemman käden yhteen sormeen ;). Vihjailut siis tuotti vihdoin tulosta.

:)

Pakko oli tulla raapustamaan elonmerkkejä tännekin. Yritin tehä tätä samaa jo muutamia viikkoja sitten, mutta luovutin, kun en millään meinannu ensin muistaa käyttäjätunnustani, ja sitten hakkasin tunnin päätä seinään ja sormet hellinä kokeilin noin miljoonaa eri salasanaa, tuloksetta. Nyt meni viiennellä kerralla oikein :)

Hirmusesti menny aikaa viime kirjotuksesta, mutta ehkä mulla on niin tylsä elämä, ettei juuri mitään ihmeellistä ole tapahtunu. Poskiontelot leikattiin ja tenniskyynärpää sekä tulehtuneet jänteet ranteessa on huolehtineet siitä, ettei ole tarvinnu kärsiä saikun puutteesta. Alkaa pikkuhiljaa hajoaan pää taas, neljättä viikkoa olen nyt tuon ranteen kans saikulla, perjantaina pääsee onneksi jo töihin. Vähän jännittää, miten se ranne kestää. Aamulla kävin nakkaan autolla avon töihin, ja tuntu siltä ettei tuo ranne ratin vääntöä viä arvostanu, siksi epäilyttää nuo työt kun niissä nyt sattuu tartteen käsiään.

Tän saikun aikana olen löytäny itestäni kauhean maailmantuska-piirteen. Kun ei ole joutunut töissä olemaan, on ollut aikaa seurata liiankin paljon tuota Japanin tilannetta, samoin Libyaa sun muuta. Tsunami ja Fukushiman jutut mulla ahisti niin paljon, että olin itekki ihan yllättyny. Samalla koukutuin tosissani Twitteriin. Ihan loistava "uutiskanava" jos niin haluaa. <3.

Lupaan pyhästi päivittää tätä nyt vähän aktiivisemmin, jos näin ei tapahdu, läimäyttäkää mua tuolla kommenttilaatikossa, jooko? Tällä kertaa lyhkänen pikapostaus ihan vaan siitä ilosta että muistin tunnarit! Nyt keittään kahvia kun lupauduin kuskiksi äidille. Ostettiin hänelle synttärilahjaksi kahden eri hoidon lahjakortti Frantsilan hyvän olon keskukseen, tänään vuorossa kalevalainen jäsenkorjaus :). (Pikkusenko tekis itelläki mieli johki ihanaan hoitoon, tai ihan vaikka vaan hierojalle....)

Kesäkooma on ohi!

Mietin tässä aamusella sellaista, että mulla taitaa olla aina kesäisin jonkun sortin kooma. Ei se kaikissa asioissa näy, mutta monissa. Joissain jutuissa sitä riittää energiaa vaikka kuinka, mutta moni sellainen asia, joiden tekemistä talvella pitää itsestään selvyytenä jää totaalisesti tekemättä. Tai ainakin niiden tekeminen vaatii suunnattomia ponnisteluja. Näitä asioita tuntuu olevan mm. yhteydenpito ihmisiin, levy- ja kirjahyllyn järjestyksessä pitäminen, nörääminen, kokkailu. Syksy kun tulee, pomppaa jostain hirveästi energiaa, ja sitten jaksaakin tehdä kaikenlaista. Pieni energiapomppaus tuli tuossa viime viikolla, mutta se hautautui jälleen kerran sitkeän flunssan alle. Nyt viisi päivää antibiootteja napanneena alkaa taas jaksamaan jotain. Maltan tuskin odottaa sitä edessä olevaa poskionteloleikkausta, jos vaikka sitten olisi yhden päivän edes röörit auki. Puolen vuoden sisään pitäisi päästä leikattavaksi :).

Niin, se kesä oli, meni ja tuskastutti. En ole koskaan ollut mikään kesäihminen, ehkä hieman vaan ryydytti tämän kesän helteet. Viime kesänä kuumina päivinä lupasin, etten valita talvella yhtään jos vähän palelee, enkä kyllä valittanutkaan. Saman lupasin tänä kesänä moneen kertaan. Kesäloman pidin kahdessa pätkässä. Ensimmäinen loma oli sen verran aikaisin, että saatiin reissussa lähinnä tuskastella kun ei juuri monikaan poikkeamispaikka ollut vielä auki. Ensimmäistä kertaa aloitin kesäloman heti vapusta, ja toisaalta tykkäsin. Ehkä se johtuu siitä, etten ole niitä kesäihmisiä. Monella olisi varmasti romahtaneet fiilikset siinä kun herää teltasta räntäsateessa, minusta se oli ihan ok :).

Tällä ekalla reissulla hypättiin autoon ja huristeltiin ensimmäiseksi yöksi Kemiin. Tuulet oli suotuisat hotellin sijaintiin nähden, ei ollut sitä "rahan" hajua ilma sakeana. Se on aina plussaa Kemissä. Haaparannan puolella käytiin lähinnä ostoksilla, jotkut asiat kun on siellä niin paljon halvempia ettei pieni koukkaus reitiltä tunnu missään.
Kemijoessa oli vielä jääsohjoa, tämä kuva Isohaarasta. Muutenkin kun täältä meni pohjoista kohden, huomasi kyllä kuinka paljon myöhemmin sinne kevät tulee. (klikklik isommaksi jos tahtoo saada jotain selvää)
Rovaniemen puolella koukattiin hiidenkirnuja katsomaan, ja päätettiin että ehkä keskikesällä tullaan joku vuosi uudestaan.
Tokihan kesälomaan lumi-/räntätuisku kuuluu, tämä sattui Kuusamon ja Hossan välille. Muutama yö oltiin avon isovanhempien mökissä, kolmantena päivänä uskalsi riisua jo villasukat mökissä. Ulkona ja sisällä mittarit näytti +1 kun tultiin, mutta onneksi ostettiin ennen joulua hyvät makuupussit. Muuten oli kyllä kivaa, mutta ihan vähän vaan jäi harmittamaan kun ei päästy kalaan. Mökkijärvi oli jääsohjon peitossa, samoin lammet vähän kauempana, ei enää uskaltanut pilkille, mutta ei voinut muutenkaan onkia. Onneksi kesän aikana tuli muuten kalasteltua aika paljon. Kalastuksen merkeissä jatkettiin reissua Ruunaankoskille Lieksaan. Ensimmäinen yö teltassa, josta tosiaan herättiin räntäsateeseen, toinen yö oli kovasti tarkoitus nukkua laavulla, mutta pullamössöinä vuokrattiin aittamökki. Aamulla mökissä herätessä kyllä kävi mielessä että olisiko laavusta ollu sittenkin mukavampi herätä, oli sen verran kylmää ja kosteaa. Yksi pieni sähköpatteri yritti kyllä parhaansa, mutta ei se nyt kuitenkaan ihan riittänyt... Kalastus Ruunaalla jäi taas kokemuksen hankkimiseksi vain, ei tullut yhtään kalaa. Kuulosteltiin muita kalastajia siellä ja ilman tuntui kaikki jääneen. Komeita maisemia kuitenkin nähtiin.
Haapavitjalla oli mukavan rauhallista, ei tarvinnut jonottaa laavulle makkaran paistoon.
Välillä vähän hirvitti kalastella jään päällä, kun kuunteli sitä paukahtelua mikä lähti kun jäät murtui rannasta. Kuivin jaloin selvittiin kuitenkin :).

Toinen kesäloma olikin sitten sesonkiaikana, heinäkuun puolivälin kieppeillä. Ensimmäinen yö oltiin Lappajärvellä teltassa. Siinä paarmaparvessa hikoillessa lämpömittarin näyttäessä +33 varjossa, tuli jo ikävä edellisen reissun telttayötä. Matka jatkui Kemijärvelle Rovaniemen kautta, yhtä tuskaa istua autossa, jossa ei ole ilmastointia, noilla keleillä! Välillä tuli vettä ja mitään muuta vaikutusta asialla ei ollut, kuin kosteusprossan pompsahtaminen taivaisiin. Kemijärvellä sentään oli vähän inhimillisemmät lämmöt.
Avolle piti esitellä entisen kotikaupungin nättejäkin puolia. Tätini huolenpidosta nautittiin yksi yö ja sen jälkeen jatkettiin vielä pohjoiseen päin.
Pyhällä koukattiin, harmitti vähän kun näköalahissit ei olleet sinä päivänä toiminnassa, eikä sitten jaksettu lähteä pitkospuille kävelemään. Sen verran poltteli päästä määränpäähän, Savukosken Kairijoelle. Päätimme kyllä että vien vielä joskus avon Pyhänkasteen putoukselle.
Kairijoella oli niin nättiä ja rauhallista ettei paremmasta väliä. Kummasti sitä kaipaakin välillä pois jatkuvasta metelistä. Tosin illalla kun on menossa teltassa nukkumaan ja jostain suon reunasta alkaa kuulumaan ulvontaa, joutuu hetken vakuuttelemaan itselleen sen ulvojan olevan vain koira :).
Kokkailu tuntui oikein mukavalta tällä tavalla, vaikka ehkä se nyt oli vähän vaivalloisempaa kuin kotona. Savun ja offin haju tuntuu vieläkin hupparissa, vaikka reissun jälkeen ne on pestykin useampaan kertaan.
Tällä tyypillä oli komeimmat sarvet koko reissulla. Liekö ollut normaalia enemmän sääskiä yms. öttiäisiä metsissä, kun tuntui ainakin normaalia enemmän oleilevan porot tiellä. Kairilta Lokan kautta Sodankylään, sieltä Rovaniemen puolelle äitini kotikylään enon luokse yöksi. Siitä jatkettiin jälleen kerran Hossaan, jossa nautittiin lisää luonnonrauhasta.
Aika "mettäläiset" kesälomareissut tänä vuonna, ehkä sitten joskus tulevaisuudessa enemmän kaupunkijuttuja. Pakko vaan päästä välillä nollaamaan pää muuallekin kuin lähimetsiin sienestämisen merkeissä. (Poimin muuten tänä vuonna ensimmäistä kertaa melkein kahteenkymmeneen vuoteen mustikoita!)

Tämmöisiä tällä kertaa, nyt täytyy alkaa toimimaan kun avo pääsee kohta töistä. Jäänkin kalastusleskeksi taas vaihteeksi kun avo lähtee veljensä kanssa viikonlopuksi kalareissuun. Ehkä juuri ja juuri saan aikani kulumaan kuoharin ja naposteltavien kanssa joita olen täksi illaksi suunnitellut ;)

Maaliskuuta.

Pikkusenko aika menee nopeaa? Helmikuu käväisi niin nopeasti, etten oikein ehtinyt moista edes havaita. Vaikka toisaalta aika tuntui helmikuun aikaan muutamaan kertaan pitkältäkin sairauslomien takia. Ensin oli selkä niin jumissa, että veti tulehdusta päälle. Tähän vaivaan relaksantteja ja tulehduskipulääkkeitä. Siitä hetki, niin vanha tuttu poskiontelotulehdus tuli taas visiitille. Antibiootteja ja punkteerausta kehiin vaan. Tuskin maltan odottaa kesää ja sitä mahdollista leikkausta. Tietokonekuvissa poikkesin TAYS:lla ja nyt vaan odotellaan että milloin pääsen lääkärille.

Välillä tuntuu, että ei tapahdu ikinä mitään, mutta kun alkaa miettimään, niin huomaa että kaikkea tapahtuu yllättävän paljonkin vaikkei mitään ihmeempää teekään. Oon ollut hyvällä tuulella, täysin sarvi otsassa, töissä, kotona, museossa, kylässä, kirppareilla, lukenut monta hyvää kirjaa, nauttinut musiikista, hyvästä seurasta, hyvästä ruuasta, talvesta. Tuntuu vaan ettei noista osaa kirjoittaa mitään, tai jos osaa niin ei vaan saa aikaiseksi. Monesti olen meinannut tulla purkamaan syletystäni tänne, mutta ajatuskin siitä on saanut syletyksen vaan kasvamaan. Olen sellainen ihminen, että jos alan sitä kirjoittamaan, niin se kasvaa ihan uskomattomiin mittoihin ja sitten räjähtää pää, ja tulee sellainen olo että vitutukseen voi hyvinkin kuolla. Syitä olisi taas kyllä ollut purkaa, mutta olen kuitenkin jupissut ne puoliääneen jossain pimeässä nurkassa ja siitä ne on sitten helpottaneet. Sitten taas kun olen oikein hyvällä tuulella, olen liian levoton istuakseni tarpeeksi kauan paikallani, että ehtisin kirjoittaa mitään. Olisi siis varmaan parasta kirjoitella arkisista asioista?

Arska ja Hilma varmaan vaistoaa kevään tulon. Tuntuisivat ottavan sitä enemmän ilolla vastaan kuin emäntänsä. Pimeimpiin talvikuukausiin verrattuna ovat piristyneet aika paljon, ruoka maittaa Arskalle melkein Hilman tahtiin ja kurnutteluakin on kuulunut, äiti (minä) on päässyt taas keskustelemaan poijan kans :).

Nyt teetä ja sen jälkeen tuskastelua siitä miksi en älyä mennä koskaan ajoissa nukkumaan. Näin loppuviikosta alkaa aina kostautua arjen vähät unet, mutta eihän umpiluuhun oppi mene.

Matkalla pohjoiseen

Luolaleijona muisti haasteella

Säännöt: 1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.


Toukokuun 08 loppupuolella matkalla kummisetäni hautajaisiin Rovaniemelle, ruokatauko Vaskikellossa.

Haastan Tiinan, Tinkan, unohda_kaikki sekä kirsukan.

Uusia kujeita odotellessa...

Se olisi sitten vuosi vaihtunut melkein huomaamatta. En tiedä onko minusta tulossa sitten jotenkin blaah, kun en jaksa innostua lupailemaan mitään mahtavia asioita aina tulevalle uudelle vuodelle, enkä muutenkaan jaksa hehkutella mitään uuden seinäkalenterin korkkaamista. Miksi pitäisi kun kuitenkin seuraavat 12 kuukautta tuskin mullistaa minun maailmaa mitenkään suunnattomasti. Ja jos mullistaa, niin sitten tulee kyllä täytenä yllätyksenä.

Samaa rataa lähti vuosi käyntiin kuin mitä edellisenä totuttiin: antibiootit jälleen kerran poskionteloihin. Uutena asiana se, että lääkäri laittoi mulle lähetteen FESS-leikkaukseen. Sanoi kriteerien täyttyvän ja lähetteen olevan kiinni siitä milloin minulla tulee mitta täyteen noita jatkuvia tulehduksia, totesin että pari kuuria sitten olin jo valmis räjäyttämään ontelot. Helmikuussa pitäisi mennä TT-kuviin ja sitten joskus kesäkuussa ehkä lääkäri ja joskus sitten leikkaus kenties. Ihan mitä vaan kunhan pääsee eroon tuosta mitä tuolta nieluun valuu koko ajan.

Joulua vietimme tällä kertaa Turussa, ensimmäistä kertaa. Siskon luona oltiin isommalla porukalla ja oli ihan mukava ja lepponen joulu. Ei edes ahistanut vaikka oli niin paljon porukkaa kuitenkin pienessä tilassa, enkä louhahtanut kuin ehkä kerran. Pukki ei käynyt, mutta ihan lahjattomiksi ei jääty.

Vuosi vaihtui meidän kohdalla Äänekoskella, aattona mentiin ja seuraavana päivänä pois. Oli ihan mukavaa, tosi hauskaa ja ei niin hauskaa, eli vaihtelevaa. Pienen vihjeen annan kaikille: älkää valvoko 80% vodkan ja kaverin kanssa aamuseiskaan, menkö sitten nukkumaan kun muut herää, yrittäkö nukkua kolmen aikuisen ja kahden lapsen mekkaloidessa pienehkössä mökissä ja sitten tunnin torkkuneena luovuttako ja huomatko ettei hermo kestä yhtään sitä kun ei ole omaa rauhaa edes vessassa. Sitä ei hermo kestä.

Huomenna töihin, toisaalta ei kyllä kiinnosta ollenkaan, mutta toisaalta olen kuitenki ihan innoissani menossa. Olin kuitenkin joulun jälkeen vain maanantaina muutaman tunnin töissä, sitten jäin saikulle yllättäen juuri noiden onteloiden takia, siinä mielessä ehkä tuon innon ymmärtääkin. Ja onhan tuossa taas viikolla yksi päivä vapaata...

Tänään siivoiltiin avon kanssa kaappeja. Kannattaisi tehdä sitä ehkä vähän useammin kuin kerran vuodessa. Tai ehkä kannattaisi olla tunkematta kaikkia rojuja vaan kaappiin piiloon, sitten sitä luulee että niihin ei mahdu enää mitään kun ne on vaan niin epäjärjestyksessä. Nyt on meinaan tilaa vaikka kuinka, eikä lähtenyt kuin jätesäkillinen tarpeellisena säilöttyä roinaa roskiin. Ja siinä oli vasta makkarin kaapit yms. No, vähän eteisestäkin ja keittiöstä. Ehkä nuo olkkarin hyllyt, kaapit ja laatikot jaksaa vielä käydä joku päivä läpi.

Tuli jotenkin sellanen olo, että ruikutan vaan, enkä jaksa kunnolla innostua oikein mistään. Korjaanpa tämän asian saman tien. Onko ehkä pikkusen parasta tuolla ulkona! Pakkasta! Lunta! Lisää lunta! Tällainen talven pitääkin olla eikä mitään loskapaskaa lokakuusta huhtikuuhun!

Jumi.

Tuntuu vaan, että olen monellakin tapaa jumissa. Sellainen jumi, ettei oikein jaksaisi tehdä mitään, niskat on jumissa, flunssa jumittaa minussa... Toisaalta sylettää ihan täysillä, toisaalta taas ei. Mukavan ristiriitaista olisi, jossei palaisi hermot :D.

Taas vaihteeksi siis olen saikulla. Olen NIIN kyllästyny olemaan kipiänä ettei hyvä tosi! Nyt on reilun kuukauden sisään kolmas antibioottikuuri menossa. Poskiontelotulehdus on rakastunut minuun sen verran taas, ettei tahdo lähteä oikein millään, ja houkuttelee sillon tällön vielä korvatulehduksenki kylään. Edes onteloiden punkteeraus ei saanut sitä rakkautta sammumaan, täytyisi varmaan kokeilla uudestaan. Töihinkin on jopa ikävä, vaikkei juuri ominta alaa olekaan nuo hommat. Mutta mieluummin siellä kuin saikulla. Kotona on liikaa aikaa potea ja ajatella sitä josko pään amputointi auttaisi yöunet vievään korvasärkyyn. Ehkä murisen koko viikonlopun tälle taudille ja pelotan sen maanantaihin mennessä pois.

Eilen oli asukaskokous, ja minä olin jo päättänyt, että en ala enää sihteeriksi. Ehkä minun pitäisi opetella joissain tilanteissa pitämään pääni. Niinhän siinä sitten taas kävi, että vuodeksi ainakin on toimikunnan sihteerin nakki minulla. No, ehkä se menee, ja ehkä saan sen ajan riittämään paremmin. Toisaalta onhan tämä mielenkiintoistakin kun oppii uusia asioita aina välillä, täytyy ajatella positiivisesti. Eikä tämä homma nyt koko aikaa kuitenkaan vituta, satunnaisesti vaan. Niinkuin kaikki muukin tässä elämässä...

Jospa sitä sitten positiivisiin asioihin. Täällä sataa toista päivää LUNTA! Ensilumi kyllä satoi tuossa jo reilu viikko sitten, mutta kyllähän sitä lumesta saa aina iloita, eikö? Lumi on ehkä parasta talvessa. Silloin kun muutin tänne etelämmäksi, ihmiset kyselivät että kuinka pahasti kaamosväsymys painoi Lapissa. No eihän se painanut siellä, ensimmäisen kerran elämässäni tunnistin kaamosväsymystä ja -syletystä vasta täällä. Pohjoisessa kun on yleensä talvella lunta, niin siellä ei ole läheskään niin pimiää kuin täällä. Antaisin melkein mitä vaan jos saisin pohjoisen talvet tänne. Tökkii nämä talvet täällä kun maa on mustana ja sitä loskapaskaa vaan on monta kuukautta. Onneksi edes vähän sillon tällön saadaan tuota valkoista höttöä taivaalta.

Nyt menen ottamaan makaronilaatikon uunista ja odottelen avoa kotiin kurssilta. (On taas näitä tyhjänpäiväisiä kursseja joilla halutaan vain ja ainoastaan kaunistella tilastoja.)

Taas.

Saikulla ollaan, ja aikaa tappaakseni aattelin muutaman rivin tännekin raapustaa. Toisen kerran tälle syksylle korvatulehdus :(. En tiedä kuinka vanhaksi minun täytyy tulla, että pääsen tuosta lastentaudista eroon. No, on sentään taas vaihteeksi poskiontelotulehduskin samalla kertaa. Viime pe olin saikulla, maanantaina uskaltauduin töihin. Virhe! (Yli)töistä kun pääsin, kuume olikin jo taas siinä kolmekasissa. Siinä se sitten hinaili ylös ja alas, palelun ja hien väliä. Ti lääkäriin ja loppuviikko saikkua. Ehkä tämä tästä lähtee maanantaihin mennessä. Korvaan ja poskiin ei kyllä satu enää niin paljoa (kuuri puolivälissä), mutta kurkku on tosi oudon tuntuinen.

Tajusin juuri, että minulla taitaa olla aika tylsä elämä. Yritin miettiä jotain kirjoitettavaa, mutta en saa mitään juuri päähäni. Töistä en jaksa tässä jauhaa, illat menee lähinnä sohvalla rötvätessä, nörtteillessä tai lukiessa. Mistä sitä sitten kirjottais?

Niin no, kävinhän minä Turun kirjamessuilla. Jotenkin tuntui, että siellä oli vähemmän porukkaa kuin toissa vuonna jolloin siellä viimeksi kävin. Tosin sehän ei ole ollenkaan minun kannalta huono asia. Hermo kestää paremmin kun ei ole niin tungosta. Muutamia kirjoja tietty tarttui taas mukaan. Toinen huomio oli divaripuolella hintojen nousu. Ja niiden hintojen vaihtelu. Jos kirjakauppojen tarjouspöydistä saa saman kirjan kolme euroa halvemmalla kuin divarista, niin mitä järkeä?

Kuvin

Muutama kuvanen kesän varrelta.

Meidän herra.



Arska syöntitouhuissa.




Tämä myytiin viikko sitten pois. Ikävä tuli.

Seuraavat reissuilta.

Aika menee siivillä.

Sinne se kesä meni, toivottavasti ainakin helteet. En ikinä ole ollut erityisen kesä-ihminen, vielä vähemmän perustanut helteistä. Ainoa keino millä helteet menee, on olla järvessä päälakeaan myöten, se vaan ei tahdo onnistua enää nykysin niin hyvin kun kakarana. Töissä on aikalailla yhtä helvettiä ollut noilla kuumilla ilmoilla. Kovasti lämpöhalvausta olen yrittänyt välttää, mutta kerran se pääsi yllättämään. Työpäivien aikana nautitun vissyn määrä ei ole millään tasolla verrannollinen vessareissujen määrään kun kaikki on puskenut läpi jotain muuta reittiä. No, toivottavasti nyt ainakin noitten osalta helpottaa. Olisi syytäkin, onhan nyt jo elokuun puoliväli!

Kesäloma oli ja meni. Ehkä se meni liiankin nopeaa, mutta eihän se ollutkaan kuin vaivaiset kaksi viikkoa. Ilmat oli ihan kivat kun ei ollut liian lämmintä. Sattui jopa loman ainoaksi telttayöksi se hallayö niillä main jolloin oli reilut kolme astetta pakkasta mitattu siinä kulmilla. Hyvin tuli uni siitäkin huolimatta. Ensimmäinen viikko lomasta meni kiertäessä Suomea. Ensimmäiseksi yöksi hurautettiin Lappajärvelle, toiseksi vähän Kemin alapuolelle. Siitä matkalla Kemijärvelle pysähdyttiin Ruotsin puolella (ei nyt ihan suoraan matkan varrella, mutta hyvin pieni lenkki kuitenkin) ja Rovaniemellä. Oli kyllä mukavaa nähdä hyvää ystävää pitkästä aikaa. Vaikka Suomi pieni maa onkin, niin välillä nuo välimatkat ystävän välillä tuntuu sen verran pitkiltä että on vaikeahkoa tavata, mutta onneksi yhteydenpito onnistuu muutenkin. Kemijärvellä oltiin yö, oli tarkoitus käydä Pyhällä kävelemässä, mutta vettä tuli sen verran reilusti ettei siinä sitten ollut mitään järkeä, varsinkaan kun kummallakaan ei ollut mikään hyvä olo. Taisimme saada ruokamyrkytyksen tai jotain sen tapaista toisen aamun aamiaispaikasta. Kemijärveltä Auttikönkäälle yhden sukulaisvisiitin kautta. Luontopolulle lähdettiin reippain mielin, se reipas mieli vaan katosi siinä loppumatkasta, ehkä se valui sen oksennuksen kanssa jonnekin mättään väliin. Avo oli kylläkin oksentanut jo Kemijärvi-Autti välillä, mutta olo ei ollut mikään paha. Minulla se olo oli kyllä ihan karsea. Könkään parkkipaikalla tyhjensin mahaa sitten huutamalla kilpaa ukkosen kanssa raesateessa. Kokemus sekin. Illaksi ehdimme kuitenkin Hossaan muutamista äkkinäisistä pysähdyksistä huolimatta. Kuumettakin todennäköisesti oli ihan huolella kun tuntui ettei riitä vaikka kamina hohkaa punaisena. Avo makasi lattialla kuumassa saunamökissä hien valuessa päästä ja minä makasin huppari päällä makuupussissa ja paiskoin lisää halkoja kamiinaan. Yöllä sitten heräsinkin mökin kuumuuteen. Seuraavana päivänä olo oli kyllä parempi, jaksoin lähteä kalaankin. Avo sai yhden kirjolohen ylös, karkuutti yhden ja minä karkuutin kaksi. No, jotain savustettavaa kuitenkin tuli. Kuopioon hotelliin suuntasimme sitten viimeiseksi yöksi. Avo oksensi koko yön vessassa (herkkä vatsainen tyyppi ja varmasti tuo aiempi käynyt mahan päälle) ja joutui jättämään aamupalan väliin. Missään ei sitten enää kotimatkalla poikettukaan. Vatsojen reistailuista huolimatta tuosta matkasta jäi ihan hyvä mieli, ei siis tosiaankaan mikään paskareissu.

Muutama päivä oltiin välissä kotona ja sitten lähdimme Uuteenkaupunkiin. Siellä on Tampereen kaupungin leirintäalue, vanhemmat olivat jättäneet vaunun sinne jossa sitten olimme kaksi yötä. Ihan mukava paikka kyllä, suosittelen tamperelaisia tutustumaan paikkaan.

Talviturkinkin sain tänä kesänä heitettyä! Viime kesänä se jostain tuntemattomasta syystä jäi tekemättä. Viime viikonloppuna olimme Keski-Suomessa eräällä mökillä ja sinne se turkki sitten jäi. Oli kyllä älyttömän lämmintä vettä!

Tuolta mökiltä tullessa koukkasimme tätini luo ja nyt on pakastin puolillaan viinimarjaa. En oikein tiedä mihin syksyn kaikki sienet mahtuu sitten kun tuli vielä ostettua kaksi laatikkoa mansikkaakin. Ehkä pitää jatkaa tämän päivän linjalla eli alkaa jo nyt tyhjentää sitä pakastinta :D. Mustikkapiirakan otin juuri uunista, ehkä siirryn nauttimaan siitä.

Vähän mutta liikaa.

Aikaa lomaan meinaan. Tämä ja ensi viikko vielä pitäisi jaksaa. Ehkä se helpottaa ensi viikolla kun vakiotyöpari palaa lomalta. Ei sillä, on ihan ok ollut tuo kesätyttökin, mutta välillä tuntuu että on ikävä vakkariparia. Ehkä enemmän samoilla suunnilla joissain asioissa ajatukset. No, enpä ehdi kuin viikon nauttia S:n seurasta ja sitten se LOMA! Okei, hikiset kaksi viikkoa vaan, mutta en todellakaan valita, onneksi edes sen verran. Nyt on kyllä ollut todellista pään hajoitusta pari viikkoa töissä, johtuu varmaan siitä että a) nukun edelleen liian vähän ja olen väsyneenä kuin perseelle ammuttu karhu b) toiset työkohteet sylettää ihan älyttömän paljon nykyään c) sitä melkein vaan laskee minuutteja lomaan ja silloinhan se aika menee vielä hitaammin kuin yleensä ja d) kun on niin pirun kuuma ettei jaksaisi edes laiskotella.

Juhannuskin oli ja meni. En oikein noteerannu sitä mitenkään ihmeelliseksi päiväksi taaskaan, pitkä viikonloppu toki oli ja sehän on aina kiva asia. En muista olenko täällä avautunut siitä miksi tympii juhannus, uusi vuosi ja vappu ainakin (olin avautunut, tarkistin. Mutta menköön kertauksena). No lyhyesti siksi etten ymmärrä miksi pitäisi olla kaikilla hauskaa vain siksi kun sattuu kalenteri sanomaan niin. No, juhannus tai ei, viime viikonloppu oli kuitenkin hauska. Avon kanssa lähdettiin het kun torstaina töistä pääsin, Turkuun siskoni luo. To-su välillä tuli grillattua niin paljon että ihme kun mahduin vielä vaatteisiin. Tikkaa heitettiin kädet kipeiksi, krokettitaitojakin hiottiin tai minun tapauksessa paremminkin herätettiin unohduksista. Mukavaa oli, kiitoksia kaikille osallisena olleille.

Muuta suunnitelmaa ei lomaksi vielä ole, kuin rentoutua jossain päin maata luonnon rauhassa. Siitä on hyvä alkaa, vai mitä!
(Kuva joltain viime kesän venereissulta, mutta kertoo sen minkä tiedän varmaksi lomasta. Luontoa ja kahvia.)

Parhautta

Tänään on kyllä ollut loistokas päivä. No, ensinnäkin vapaata töistä, sehän nyt aina on hyvä asia. Sitten päätettiin lähteä Parolannummelle Panssarimuseoon. Viime kerrasta olikin kulunut jo liian pitkä aika, äitienpäivänä 2006 kävin viimeksi. Olihan siellä kaikenlaista uutta, uuden hallinkin olivat saaneet aikaan ja muuta mielenkiintoista. Tällä kertaa maltoin mieleni enkä räpsinyt satoja kuvia, kun aiemmilta reissuilta niitä on varmasti ihan riittävästi koneella. Ajeltiin molempiin suuntiin pikkuteitä pitkin, motarit on tylsiä. Nälkä yllätti kun tultiin Tampereelle ja suunnattiin Nekalan pizzeriaan vetämään jättimäiset pizzat. Siinäpä sitten yhtäkkiä tulikin aika hämärää ja sade yltyi. Ukkosten rakastajana bongasin heti välähdyksen ja teki mieli huutaa siellä pizzeriassa "Whiiii!", maltoin kuitenkin mieleni autoon saakka. Suunnistimme näköalapaikalle ja näin toistaiseksi tämän kesän parhaan maasalaman (tosin haluan uskoa että tämä tästä vielä paranee, pari viime kesää oli uskomattoman nihkeitä ukkosten suhteen!).

Ainoa mikä latistaa tunnelmaa, on huominen työpäivä. Mutta voihan sitä lohduttaa itseensä, että sitten on taas pari vapaata. Olen oikeastaan yllättynyt siitä, että töissä ei pala hermo juuri ollenkaan. Tästä kuuluu varmasti iso kiitos parhaalle työparille. Yksin jos joutuisi tekemään, en ehkä tekisi ollenkaan.

Loppuun kuva muutaman vuoden takaiselta reissulta.

Oli ja meni.

Vappu nimittäin. En tiedä johtuuko minun vänkääjä-luonteestani, mutta luen vapun samaan kastiin uuden vuoden ja juhannuksen kanssa. Kaikkien on pakko bilettää, tehdä sitä ja tätä, jättää tuota tekemättä ja kaikilla on ennen kaikkea oltava hauskaa tehdessään juurikin sitä. Jaa miksikö? No kun kalenteri sattuu näyttämään tiettyä päivää. Vänkääjä tulee esiin siinä, että hyvin usein jättää kiukullaankin osallistumatta kyseisen asian takia, vaikka olisi kuinka hyvät bileet tiedossa. Ennen muinoin minulla oli tapana aloittaa ikkunoiden pesu vappuaattona puoli viideltä alkuillasta. Ihan yhtä hyvä päivä pestä ikkunat kuin mikä tahansa muukin. Parina viime vuonna kyseinen rituaali on jäänyt väliin tosin, mutta ehkä ensi vuonna taas. Tänä vappuna, poikkeuksena muutamiin viime vuosiin, lähdin kuitenkin kaupungille vapun päivänä. Niinhän siinä kävi jälleen, että hermot oli mennä siellä keskustorin tungoksessa. Ei ole ihmisen paikka se. Parhainta keskustassa oli Vanhan kirjastotalon rappusten edustalla olevat juhlinnat. Suomen kommunistinen puolue piti siellä tänäkin vuonna leiriään. En tunnustaudu tässä kommunistiksi (vaikka huomattavasti ennemmin se kuin porvari), mutta nautin kyllä heidän lauluesityksistään, ja puheetkin saivat muutaman kerran minut nyökyttelemään hyväksyvästi. Ja enhän minä itselleni mitään voinut kun tilaisuuden päätti yhteislauluna Kansainvälinen. No, kai se niin on että vasuri kuin vasuri?
Torilta menimme (avon kanssa siis olimme liikkeellä) Mustanlahden satamaan syömään kesän ensimmäiset kunnon tötteröt (kunnon, koska ensimmäiset oli kyllä niin kaukana tötteröstä kuin olla voi, ehkä se tyttö oli ensimmäistä kertaa ikinä jäätelökauhan varressa eikä kukaan ollut opastanut milliäkään), kuuntelimme ihmisten kiljumista Särkänniemestä ja seurailimme lokkeja. Totesin että se hiellä ja tuskalla joskus ansaittu lippalakki on edelleen yhtä epämukava päässä kuin silloin aikanaan.



Eilen avasin kesän kalastuskauden. Kävimme parissa paikassa kokeilemassa kalaonnea. Ensimmäinen paikka vastasi kai lähinnä citykalastusta ohi ajavien autojen määrän ja saaliin (alumiinia, villalankaa sekä vedessä erinäisiä auton osia ja ainakin kolme rekisterikilpeä) puolesta. Toinen paikka oli kuitenkin rauhallisempi, vaikka moottoritien alla olimmekin. Eipähän niitä autoja ainakaan nähnyt, ja nopeasti niihin ääniinkin tottui eikä niitä sitten noteerannut ollenkaan. Saalis tästä paikasta oli huvittava, mutta kala kuitenkin.

En oikeastaan vieläkään käsitä miten tuo onneton kalaparka onnistui tuossa. Yleensä kai kuoreita saadaan jollain ihan muulla kuin virvelillä? :) Meillä oli myös kaveri seuraamassa hetken meidän puuhia siellä rannassa. Vikkeläkinttuinen otus, mutta ihmeen peloton.

Tänään olimme samassa paikassa kalassa kunnes kyllästyimme tuuleen. Vaidoin virvelin mato-onkeen ja särkiä nousi enemmän kuin jaksoi nostaa.

Huomenna joutuu taas töihin. Voitteko uskoa kuinka paljon kiinnostaa raataa taas koko viikko?

Maanantaita

Miten se voi olla taas maanantai? Viikonloppu meni kyllä luvattoman nopeasti. Lauantaina heräsin puoli kasilta ihan paniikissa, revin avonkin hereille ja kirosin miksei se ole herättänyt mua töihin, miksei kukaan ole soittanut ja kysynyt missä olen jne... Ehkä meni noin viisi minuuttia ennen kuin avo sai minut vakuutettua että on lauantai eikä minun todellakaan tarvitse mennä töihin. La-iltana oli ystäväni kolmekymppiset, ensin vähän virvokkeita hänen kotonaan, sitten hänen miehensä keikalle keskustan kuppilaan. Oli ehkä toinen kerta kahteen vuoteen kun käyn keskustan baarissa. Kyllä on kerrat harventuneet NIIN paljon muutamien vuosien takaiseen menoon nähden, ettei ihan heti uskoisi. Ja pääsimme vielä ajoissa irrottautumaan humusta ja kömpimään pizzerian kautta taksilla kotiin. Jopa sunnuntaina krapulakin melkein loisti poissa olollaan, mitä en pistä pahakseni.

Töissä on yllättävän kivaa hommaan nähden. Iso kiitos siitä kuuluu varmasti hulvattomalle työparilleni. Voisi pää hajota muutamaankin kertaan jossei olisi päätöntä nauruseuraa. Ai niin, sopimushan mulla loppui tuossa pääsiäisenä, mutta postissa on tulossa liitettä työsopimukseen jossa suhde muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi. Toisaalta ihan ok, jonkin näköinen varmuus kuitenkin, vaikka en aio eläkkeelle tuosta hommasta jäädäkään. Ei vaan tuolla "omalla" alalla, metallilla, ole niin mainittavasti kysyntää työntekijöistä juuri tällä hetkellä. Ehkä joskus sitten.

Hirveesti tekisi mieli ottaa yksi tyttö tuonne terraan Arskan ja Hilman kaveriksi vielä. Ei vaan tahdo Tampereelta löytyä. Pitänee soittaa erääseen liikkeeseen tuonne Turun puoleen ja tiedustella asiaa. Jos sitä vaikka ottaisi sukulaisvierailustaan muutakin hyötyä kuin tuttujen naamojen näkemisen. On muuten jännä miten noi sammakot vaihtaa väriään. Kun katsoo aikaisempaa kuvaa täällä Hilmasta ja vertaa sitä tuoreimpaan, on kyllä ero valtava. Se riippuu mm. taustan väristä minkä värinen Hilma on. Arska ei niin paljoa vaihda väriään, mutta jonkin verran kuitenkin. Välillä Hilma on tasaisen vihreä, välillä kuin eri otus:
Näyttää kuin Arska rukoilisi ruokaa (tai sitten että häipyisi sen kameransa kanssa touhottamasta):
(Nämähän saa isommaksi klikkaamalla kuvaa)

Ensimmäistä kertaa melkein minun muistini aikana oikein odotan kesää. Kalastusta, ukkosia, mansikoita (näitä kahta varsinkin tosin olen odottanut joka kesältä), mielenkiintoisia retkiä/matkoja, tuleeko parvekkeesta peikkometsä vai loppuuko inspiraatio kesken. Samalla kun näitä tässä haaveilin, tuli mieleen väistämättä kaikki ne asiat mistä en tykkää kesässä, mutta jospa en vaan suostu niitä nyt ajattelemaan. Melkein kuitenkin väitän, että parasta kesässä on se, että sen jälkeen tulee syksy.

Iltatee odottelee, sitten voi taas todeta että miksi en ollut jo nukkumassa aiemmin.

Still alive.

Tulin ihan vaan toivottamaan pikaisesti hyvät pääsiäiset kaikille.

Vähän on ollut hiljaiseloa tällä rintamalla viime aikoina. Syitä on monia; en edelleenkään osaa mennä viikolla ajoissa nukkumaan (on ollu muka oikeasti kaikenlaista "oikeaa" hommaa niin paljon etten kuitenkaan ole ehtinyt netissä roikkua juuri mitään) eli nukuttaa jatkuvasti ja paljon, olen ravannut pitkin ja poikin (Raumat sun muut kunnat tässä lähempänä), kaikenlaista kevättohinoita yms. No, joskus se menee niin, että muu elämä haittaa nöräämistä? Mutta eiköhän tämä tästä taas suttaannu.

Nauttikaahan kaikki ihanista ilmoista. Seitsemisen kansallispuistoon ei vielä kannata lähteä patikoimaan kuitenkaan ihan hepposissa kengissä, lunta vielä on sen verran, tänään todettiin moinen. Mutta onhan niitä muitakin tapoja nauttia keväästä!