Maanantaita

Miten se voi olla taas maanantai? Viikonloppu meni kyllä luvattoman nopeasti. Lauantaina heräsin puoli kasilta ihan paniikissa, revin avonkin hereille ja kirosin miksei se ole herättänyt mua töihin, miksei kukaan ole soittanut ja kysynyt missä olen jne... Ehkä meni noin viisi minuuttia ennen kuin avo sai minut vakuutettua että on lauantai eikä minun todellakaan tarvitse mennä töihin. La-iltana oli ystäväni kolmekymppiset, ensin vähän virvokkeita hänen kotonaan, sitten hänen miehensä keikalle keskustan kuppilaan. Oli ehkä toinen kerta kahteen vuoteen kun käyn keskustan baarissa. Kyllä on kerrat harventuneet NIIN paljon muutamien vuosien takaiseen menoon nähden, ettei ihan heti uskoisi. Ja pääsimme vielä ajoissa irrottautumaan humusta ja kömpimään pizzerian kautta taksilla kotiin. Jopa sunnuntaina krapulakin melkein loisti poissa olollaan, mitä en pistä pahakseni.

Töissä on yllättävän kivaa hommaan nähden. Iso kiitos siitä kuuluu varmasti hulvattomalle työparilleni. Voisi pää hajota muutamaankin kertaan jossei olisi päätöntä nauruseuraa. Ai niin, sopimushan mulla loppui tuossa pääsiäisenä, mutta postissa on tulossa liitettä työsopimukseen jossa suhde muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi. Toisaalta ihan ok, jonkin näköinen varmuus kuitenkin, vaikka en aio eläkkeelle tuosta hommasta jäädäkään. Ei vaan tuolla "omalla" alalla, metallilla, ole niin mainittavasti kysyntää työntekijöistä juuri tällä hetkellä. Ehkä joskus sitten.

Hirveesti tekisi mieli ottaa yksi tyttö tuonne terraan Arskan ja Hilman kaveriksi vielä. Ei vaan tahdo Tampereelta löytyä. Pitänee soittaa erääseen liikkeeseen tuonne Turun puoleen ja tiedustella asiaa. Jos sitä vaikka ottaisi sukulaisvierailustaan muutakin hyötyä kuin tuttujen naamojen näkemisen. On muuten jännä miten noi sammakot vaihtaa väriään. Kun katsoo aikaisempaa kuvaa täällä Hilmasta ja vertaa sitä tuoreimpaan, on kyllä ero valtava. Se riippuu mm. taustan väristä minkä värinen Hilma on. Arska ei niin paljoa vaihda väriään, mutta jonkin verran kuitenkin. Välillä Hilma on tasaisen vihreä, välillä kuin eri otus:
Näyttää kuin Arska rukoilisi ruokaa (tai sitten että häipyisi sen kameransa kanssa touhottamasta):
(Nämähän saa isommaksi klikkaamalla kuvaa)

Ensimmäistä kertaa melkein minun muistini aikana oikein odotan kesää. Kalastusta, ukkosia, mansikoita (näitä kahta varsinkin tosin olen odottanut joka kesältä), mielenkiintoisia retkiä/matkoja, tuleeko parvekkeesta peikkometsä vai loppuuko inspiraatio kesken. Samalla kun näitä tässä haaveilin, tuli mieleen väistämättä kaikki ne asiat mistä en tykkää kesässä, mutta jospa en vaan suostu niitä nyt ajattelemaan. Melkein kuitenkin väitän, että parasta kesässä on se, että sen jälkeen tulee syksy.

Iltatee odottelee, sitten voi taas todeta että miksi en ollut jo nukkumassa aiemmin.