perjantai 16. tammikuuta 2009

Dingding!

Ei kylllä tunnu yhtään perjantailta. Ei ole tuntunut koko päivänä, mutta ei kai sen niin väliäkään, kunhan vaan huomenna saa nukkua vähän pitempään kuin arkisin.

Tällä viikolla onkin menny noi aamuheräämiset vähän vaihtelevasti. Ma, to ja pe menin kuuteen töihin, ti vasta yhteentoista ja ke piti olla toisella puolen kaupunkia jo 5.15. Ainainen ongelmahan mulla on se, etten vaan osaa mennä ajoissa nukkumaan. Pieni poikkeus tosin oli tiistai, avo on iltavuorossa, ja olin sikeästi unten mailla jo kymmenen aikaan kun hän tuli töistä. Näin perjantaisin tuo huonosti nukuttu viikko alkaa tuntumaan, väsyttää yleensä ihan älyttömästi. Minun kohdalla ainakin päiväunet on saatanasta, ne sotkee yöunet sitten ihan kokonaan vaikka nukkuisi vaan pikaiset puolen tunnin päikkärit. Plus että oon sitten loppupäivän yleensä huonolla tuulella, eli ei kannata nukkua päikkäreitä. Tänään houkutus meinasi käydä liian suureksi, päädyin sitten torjumaan väsymystä liiankin tutulla keinolla eli kofeiinilla. Keitin pannullisen kahvia ja siemailin päälle vielä puoli litraa energiajuomaa. Mietinpä tuossa itsekin, että olisi varmaan syytä rajoittaa hieman tuota kahvin yms. juontia...

Olisi tuossa pari ilmaista lippua leffaankin, ei vaan osaa päättää mitä menisi katsomaan. Tunnustan katsovani ihan järettömän vähän leffoja, varsinkaan teatterissa. Itseänikin huvittaa kun tajuaa milloin viimeksi olen käynyt teatterissa katsomassa jonkun elokuvan, se oli nimittäin (jos en ihan väärin muista, tuskin ainakaan paljolla heittää) Taru sormusten herrasta - kuninkaan paluu. Ja ilmestymisvuosihan oli 03. Voi hyvin olla että olen jonkun käynyt katsomassa senkin jälkeen, mutta ei vissiin ole ollut mitenkään mieliinpainuva. Ei niitä kuitenkaan tuo 03 jälkeen ole tullut katsottua kuin maksimissaan yksi. Muutenkin katson tosi harvoin elokuvia. Telkkarista ehkä puolen vuoden välein, vuokrattuna keskimäärin yhden vuodessa. Silloin kun vuokraan jonkun, tulee yleensä valittua joku susihuono ja sitten ei taas kiinnosta vuokrailla mitään. Mieluummin luen kirjoja.

Mikähän Taiwan-kausi minulla on tuolla postcrossingissa menossa? Viikon sisällä olen lähettänyt ehkä 5 korttia, joista kaksi Taiwaniin ja olen saanut sieltä viikon sisällä yhden kortin.

Lähdenpä etsimään kaapista Samarinia, tätä se liika kahvin juonti tiesi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Daa. Mulla on järki tänään jäässä, tottakai se sun blogi löytyi linkistä niinkuin AINA.. Älä kysy mikä mun ongelma tänään on, olis tosiaan hieno tietää.

Linkitän kuitenkin sut sinne meidän blogiin!

Ps. Kuulin teidän rotista :( Surullisesti piti käydä, mutta toisaalta eihän sille mitään mahda. Jos on allerginen niin on allerginen.

Hanna kirjoitti...

Jeps!
Surullistahan tuo on, tuolla ne vielä rapistelevat, mutta kohta se hetki lähestyy :(. Voin kertoa että ikävä noita tulee, vaikkeivat niin yltiösosiaalisia olekaan kuin mitä Luna oli :(